Kp 1 ja vuodenvaihteen tilitys

Niinhän ne kuukautiset sitten alkoivat, uuden vuoden kunniaksi. Jostain syystä munasolu oli ilmeisesti antanut odottaa irtoamistaan hieman pidempään. Ei, tänä vuonna(kaan) en siis tullut raskaaksi. Vituttaa, itkettää, kyllästyttää. Sainko mitään muuta aikaiseksi tänä vuonna?

Menimme naimisiin, siinä toki vuoden suurin tapaus meille. Olemme nyt virallisesti kiinni toisissamme, oli hienot juhlat, rahat on nyt loppu ja minulla uusi sukunimi. Rouvana on mukavaa olla, mutta se lisää myös kyselyitä vatsan seudusta. Meidän välisen suhteemme kannalta avioliitto on tehnyt hyvää ja olemme yrittäneet panostaa yhteiseen tekemiseen. Esimerkiksi pihan yltiöpäiseen myllertämiseen hiki otsalla, kesälomamme riemuja...

Keväällä huomasin toipuneeni aika lailla työväsymyksestä. Löysin konkreettisia keinoja jaksaa kuten etätyö. Ikävä kyllä huomaan nyt tilanteen muuttuneen niin, että motivaationi on lopahtanut. En jaksaisi enää välittää. Toivottavasti tämä johtuu vain pimeydestä ja helpottuu taas valon lisääntyessä. Tosin tänä syksynä olen joutunut matkustamaan töiden vuoksi enemmän kuin koskaan, joka on nakertanut juuri saavuttamaani tasapainoa.

Omaan hyvinvointiini olen pyrkinyt panostamaan enemmän kuin ennen. Ainakin väliaikaisesti olen todella pystynyt jättämään turhat hiilarit pois edes liiemmin kaipaamatta niitä. Joulu oli poikkeus, joten nähtäväksi jää, miten vaikea retkahduksesta on nousta. Ryhdyin myös kasvissyöjäksi syksyn myötä. Alkuvuoden liikunta tähtäsi hampaat irvessä hoikkaan hääkroppaan, mutta nyt olen ollut hellempi itseäni kohtaan.

Lapsettomuuden osalta olemme tehneet paluun hedelmöityshoitoihin ja kokeneet nyt ensimmäisen inseminaation. Toisaalta painotan enenevässä määrin luonnonmukaisempaa hedelmällisyyden hoitoa. Etsin hoitojen tueksi vitamiineja, superruokia, sekä rentoutumiskeinoja kuten uutta tuttavuutta vyöhyketerapiaa. Olemme toki saaneet myös vierailla perhe-elämässä rakkaiden ystäviemme meille suoman ja kasvavan kummilapsijengimme kautta, josta olemme kovin, kovin kiitollisia.

Kaiken kaikkiaan vuoteni on ollut ihan mukava, mutta olisin valmis elämänmuutokselle. Jos lapsi ei ota tullakseen, täytyy keksiä jotain muuta, jotta meno tuntuisi mielekkäältä näiden kuukausittaisten pettymysten keskelläkin.

Entistä parempaa, oikein vauvarikasta ja plussan puolella olevaa vuotta 2015 kaikille meille omaa pikkuista niin kovasti toivoville! <3

Negatiivinen

Tietysti. Mitäs muutakaan. Mutta mitä sitten tapahtui sille kauniille johtofollikkelille joka irtosi yli kaksi viikkoa sitten?

Väärinlaskua ja väärinkäyttöä

Laskin väärin, kuukautisten olisi pitänyt alkaa viime yönä. Mutta ne eivät alkaneet. Kotona ei ollut raskaustestejä koska olin tyhmänä käyttänyt viimeisen pari päivää sitten. Miksi aina pitää kiirehtiä? Voisinko olla raskaana? Näkyisikö se jos tekisin testin päivällä? En haluaisi antaa toivon kasvaa ja taas pettyä, tipahtaa korkealta. Mutta hengitys on pinnallista, jännitän joka solullani: voisiko se kuitenkin olla totta?

Nytkö?

Laskujeni mukaan kuukautisten olisi pitänyt alkaa viimeistään viime yönä. Eivät alkaneet. Tein tosin jo eilisaamuna raskaustestin, tottakai. Negatiivisen. Tuntuu siltä kuin menkkojen alkaessa: alaselkää särkee, väsyttää, iho kukkii. Alavatsalla jännityksen tunne. Luultavasti siis vuoto alkaa työpäivän aikana. Silti elättelen taas haavekuvia kahdesta viivasta ja siitä että saisinkin antaa isälleni syntymäpäiväkortin jossa lukee vaari. Miksi tämä on aina yhtä raastavaa? Miksen voi oppia aiemmista kierroista? Miksi uudelleen ja uudelleen annan itselleni luvan uskoa johonkin joka ei voi olla totta? Paluu arkeen ja todellisuuteen odottaa. Silti mietin miten saisin pidäteltyä vielä vuotoa sisälläni. Itseäkin jo naurattaa, tekisikö se sitten minusta yllättäen raskaan?

Jälleen yksi joulu

Jälleen yksi joulu, kun meitä on vain kaksi. Kolmas joulu, kun toteamme taas, että ehkä jo ensi jouluna. Ehkä ensi vuonna tähän aikaan meillä on pieni käärö, jolle isovanhemmat kilvan ostavat potkupukuja. Tai ehkä ensi jouluna minulla on edes valtava vatsa, johon voin laittaa rusetin ympärille kuin lahjapakettiin. Ehkä, tai sitten ei.


Olemme saaneet tänä jouluna kolme korttia, joissa viimeisen puolen vuoden aikana syntyneet vauvat on puettu tontuiksi. Yhden syysvauvan jalanjälki koristi neljättä joulukorttia. Paria vauvaa odotellaan syntyviksi ihan näinä hetkinä. Joulun ihmeitä.


Kaikki kummilapsemme ovat käyneet tervehtimässä vielä näin joulun alla. Vähän isommat odottavat niin jännittyneinä joulupukkia, etteivät enää osaa kuin kiemurrella. Pienemmät taas eivät vielä edes tiedä mistä on kyse, mutta ehkä he saavat maistaa pian elämänsä ensimmäisen kerran riisipuuroa.


Vuoden viimeisessä vyöhyketerapiassani taustalla soi Suvi Teräsniskan joululevy. En voinut pidätellä kyyneleitäni kuullessani kappaleen Taivas sylissäni:


Keneltä sai tähden tuo katse pienokaisen
Kuka poisti synkeyden yöstä paimenten
Kuka solmi kruunun nyt sinun hiuksillesi
Viisaat kuka johti luokse rakkaan lapseni

Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien.
Tuotko lapseni nyt toivon maailmaan
Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen
Helmassani kantaa itse taivastako saan.


Kaikesta tästä sisälläni vellovasta haikeudesta huolimatta haluan toivottaa kaikille kaltaisilleni oikein rauhallista ja sydämellistä joulua! Ehkä meidän vuoromme on jo ensi jouluna. Ehkä silloin mekin kannamme helmassamme palaa taivaasta.

Piinailu on alkanut

Pari päivää inssistä ja jo olen sitä mieltä, ettemme ole onnistuneet tälläkään kertaa. Ehkä se oli se suuri riita päivää ennen, jonka vuoksi kehoni oli ylikierroksilla eikä vastaanottavainen raskauteen. Inseminaation jälkeisenä päivänä jouduin viisaudenhampaan poistoleikkaukseen, ja se viimeistään esti raskautumisen. Elimistö on toimenpiteestä ja kivusta stressissä eikä varmasti ajattele hedelmöittymistä. Lisäksi jouduin eilen ottamaan yhden Buranan kipuun, kun muuta särkylääkettä ei ollut kädenulottuvilla. Menetetty tapaus, selkeästi. Lisäksi en tunne mitään erikoista. Edes rinnat eivät kipeytyneet, vaikka niin käy aina ovulaation aikaan. Ehkä jännitin niin että koko ovulaatio jäi välistä? Onneksi kohta on joulu ja saan hetkeksi muuta ajateltavaa. Lahjatkin on vielä hankkimatta, paitsi kummilapsien paketit, joita olen innolla ja hyvissä ajoin hankkinut valmiiksi. Tule joulu kultainen.

Inseminaatio nro 1

Iik, tänään oli ensimmäinen inseminaatiomme!

Mies lähti aamulla päättäväisesti paikan päälle Naistenklinikalle antamaan näytettä. Kuulemma ajatteli, että pitää sellainenkin tilanne joskus kokea. Eipä tiennyt mitä oli luvassa, sillä kesken kaiken pärähtivät palohälyttimet soimaan! Hän oli sitten jatkanut rauhassa hommansa loppuun ja tuli viileästi vessasta juuri, kun muut palasivat hälytyksen päätyttyä pihalta. Piti laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.

Itse jännitin koko päivän töissä ja yritin kuumeisesti keksiä miten selittäisin aikaisen lähtöni. Bussi oli tietysti myöhässä ja kiiruhdin odotustilaan uskaltamatta käydä vessassa. Sittenpä sainkin odotella puoli tuntia jalat ristissä, kun aikataulu oli myöhässä...

Vastaanotto oli taas lämmin, ja juuri irtoamaisillaan ollut follikkeli 20-millinen. Sain vielä vahvistaa, että näyteputkilossa tosiaan oli oikean miehen tiedot. Hyvältä näyttäneen ultran jälkeen ryhdyttiin itse asiaan. Katetri vihlaisi vain hieman perille mennessään, ja sitten odoteltiin minuutin verran kun siemenneste ruiskutettiin hiljalleen kohtuonteloon. En voinut kuin hymyillä ajatellessani, että tässä ehkä tehdään meidän lastamme.

Toimenpiteen jälkeen oli jotenkin niin onnellinen olo. En tosin osaa suhtautua siihen, että inseminaation jälkeen voisi muka jatkaa ihan normaalisti toimiaan. Minulle on juuri tehty keinosiemennys! Eikö nyt pitäisi käydä selälleen pariksi tunniksi, nostaa jalat kattoon ja lausua loitsuja? Ikävä kyllä töitä oli vielä jäljellä, joten en kuitenkaan päässyt tätä toteuttamaan.

Kotona olemme miehen kanssa ihan sekaisin. Kuvittelemme jo kohdussani asuvan vauvan, ja varomme äkkinäisiä liikkeitä. Nyt olen tosin huolissani, sillä tuntuu kuin kaikki valuisi pikku hiljaa sisältäni pois. Osittain voi kyse olla pesunesteestä, mutta varmaan myös siemenneste ainakin osittain valuu pois, kuten yhdynnänkin jälkeen. Vaan kumpa nyt joku supersiittiö olisi löytänyt tiensä perille ja tämä päivä jäisi historiaan sinä päivänä, kun hänet, lapsemme, ruiskutettiin alulle.

Kahden ja puolen vuoden luomuyritysten jälkeen olo on aivan toisenlainen. Ikään kuin olisimme pidemmällä kuin koskaan ennen. Vaikka tiedämme, että todennäköisyytemme onnistua on vain vaivaisen kymmenen prosentin luokkaa. Miten ihmeessä kukaan jaksaa odottaa seuraavia kahta viikkoa?