Vielä onnellisempi

Tämän blogin oli tarkoitus palvella purkautumiskanavana sekä vertaistuen lähteenä lapsettomuudessa. Siksi blogini hiljentyikin viime keväällä kun meille vihdoin suotiin raskauden onni. Toki olisin voinut jatkaa tätä raskausblogina ja ehkäpä sen jälkeen kuvata vauva-arkea, mutta itselläni ei ole ollut siihen tarvetta. Koska kuitenkin tein aika pikaisen katoamistempun, halusin tulla vielä kerran päivittämään hiukan tilannettani, koska tiedän että se joitain kohtalotovereita voi kiinnostaa. Inhottavinta on, kun tarinan lopetus jää arvailujen varaan. Onpa ollut myös ihana lukea täältä miten moni seuraamistani kohtalotovereista on raskautunut tällä välin! :)

Meidän tarinamme loppu oli onnellinen. Olen nyt viisikuukautisen ihanan poikavauvan äiti. Olen siinä elämänvaiheessa, johon vuosia halusin, mutta johon en enää kovin tosissani uskonut koskaan yltäväni. Vieläkin pysähdyn usein pohtimaan sitä, mitä elämämme olikaan reilu vuosi sitten, ja epäilen näkeväni unta.

Raskaus sujui uskomattoman hyvin, paljon paremmin kuin uskalsin koskaan toivoa. Perussairauteni ei oireillut käytännössä mitenkään ja varsinaiset raskausoireetkin pysyivät hyvin maltillisina. Puolivälistä lähtien minulla oli kivuttomia ennakoivia supistuksia, joiden vuoksi olin pariin otteeseen lyhyellä sairauslomalla ja loppuvaiheessa selkä alkoi kramppailla, mutta jatkoin töissä äitiysloman alkuun saakka. Kaksi viimeistä kolmannesta uskalsin jo nauttiakin aika hyvillä mielin odotuksesta ja kasvavasta masusta. Pikkuisemme kasvua tosin seurattiin tarkemmin sillä sen todettiin olevan hiukan hidasta, mutta kuitenkin nousevan omaa käyräänsä.

Lääkärit päätyivät lopulta siihen, että meille molemmille turvallisin synnytystapa olisi sektio pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Pelkäsin operaatiota etukäteen, mutta kaikki meni kuten oli suunniteltu, ja pienenpieni täydellinen poikamme syntyi tähän maailmaan syyskuun lopussa. Sairaalassa vietimme lopulta viisi päivää, jotta sokeriarvot paranivat ja paino lähti nousuun. Toivuin leikkauksesta todella nopeasti ja vauva-arkemme pääsi alkamaan.

Äitiyden alku ei kuitenkaan ollut satumaisen helppoa, vaan piti sisällään paljon pelkoja, huolta ja epäonnistumisen tunteitakin. En tiedä, onko tämä yleisempää lapsettomuutta poteneilla, mutta voisin hyvin kuvitella niin. Oli vaikea hyväksyä, etten kaiken tämän toivomisen ja odottamisen jälkeen ollutkaan valmis ja täydellinen äiti. Imetys ei ollutkaan niin helppoa, kuin olin kuvitellut, vaikka toimin juuri, kuten perhevalmennuksessa oli neuvottu. Pienipainoisena syntynyt poika ei kasvanut mahan ulkopuolellakaan odotetusti, vaikka lähestulkoon asui rinnalla. Täydellinen vauvamme ei suostunutkaan nukkumaan vaikka vastasyntyneet eivät muuta teekään. Ja hän oli niin kovin itkuinen, vaikka nythän kaiken piti olla niin hyvin. Jokaisella oli oma mielipiteensä siitä, miten vauvaa pitäisi hoitaa, ja tuore äiti, joka halusi vain tehdä kaiken juuri oikein, oli (ja usein edelleenkin on) aivan hukassa näiden hyvää tarkoittavien ohjeiden keskellä.

Kuitenkin kaikesta on selvitty. Yhtäkkiä meillä asuu aurinkoinen viisikuukautinen ihanuus, jonka äitiyttä osaan koko ajan paremmin. En täydellisesti, mutta tarpeeksi hyvin. Pikku herramme jakelee maailman suloisinta hymyään pitkin päivää ja keskustelee kanssamme paljon. Hän viihtyy vihdoin mahallaankin oikein jäntevästi, tarttuu leluihin ja äidin tukkaan tiukasti, työntää kaiken tarjolla olevan suuhunsa ja tutkii varpaitaan ja peilikuvaansa. Hän nukkuu yönsä hyvin ja sen lisäksi nukahtaa nykyään päivisinkin helposti. Maistelee jo soseina useampia makuja, haluaa pitää itse lusikkaa ja alkaa pian sormiruokailemaan. Kasvaakin ihan hienosti, vaikkakin käyrien alapuolella.

Viime jouluna pääsimme lähettämään kaikille läheisille ne joulukortit, joissa irvistelee meidän oma tonttupoikamme. Olen saanut pukea poikani vaunu-unille mummoni neulomiin villavaatteisiin. En voi muuta sanoa, kuin että olen hyvin, hyvin onnellinen. Toivon niin kovasti, että jokainen lapsettomuuden kanssa kamppaileva jaksaa uskoa ja toivoa, ja lopulta saavuttaa haaveensa. Elämä osaa yllättää. Pelkkää hyvää, vauvantuoksuista tulevaisuuttta ja keväistä auringonpaistetta kaikille teille! <3

Määrittämätön akuutti ylähengitystieinfektio

Eilen illalla palelu meni aivan mahdottomaksi, lämmöt olivat koholla. Yöllä heräsin hillittömään hikoiluun. Pari päivää kestänyt kurkkukipu oli aamulla levinnyt myös suuhun ja kitalakeen ja jokainen sana ja nielaisu teki kipeää.

Kun kipu kuumaa mustaherukkamehua juodessani hiukan hellitti, ajattelin lähteväni kuitenkin töihin. Vasta työmatkalla tulin toisiin ajatuksiin ja soitin ajan lääkäriin. Olen vihdoin kahden ja puolen vuoden yrittämisen jälkeen raskaana, miksi ottaisin mitään turhia riskejä? Lisäksi minulla on tuo synnynnäinen perussairaus, joka tuo lisäriskin mihin tahansa sairauteen kuten myös raskauteenkin.

Lääkärikään ei pitänyt tulemistani ylireagointina kun kerroin syyni. Vaikka tilanne näyttikin virusperäiseltä, hän varasi varmuuden vuoksi vielä verikokeet ja nieluviljelyn. Verenkuva oli onneksi normaali eikä merkkejä tulehduksesta, nieluviljelyn tulos varmistuu vasta huomenna tai maanantaina. Esimieheni oli (varmastikin perussairauteni vuoksi) heti sitä mieltä, että olen ainakin tämän päivän ja huomisen sairaslomalla.

Hain vielä apteekista apua siihen, mitä voisin ottaa nielukivun helpotukseksi; tutut Strepsils ja Finrexin kun ovat raskaana olevalle kieltolistalla. Bafucin sen sijaan on turvallista ja sen lisäksi farmaseutti neuvoi ostamaan CuraMed-kurkkutabletteja. Bussissa sitten huomasin viimeksimainitun paketissa tekstin: ei suositella raskaana oleville... Netistä selvitin syynä olevan sen, että tuote on yrttipohjainen (yrttiteetähän muun muassa pitäisi välttää raskaana). Jää siis miehen käytettäväksi.

Kotona oli ihana käpertyä takaisin iltavuorossa olevan miehen viereen sänkyyn ja nukuinkin useamman tunnin putkeen. Siitä huolimatta olo oli huonompi herätessäni. Mies oli ihanan huolehtivainen ja tilasi ennen lähtöään appiukon tuomaan lisää mehua, sillä minä en saa nyt liikkua mihinkään. Hän oli niin harmissaan koska uskoi tartuttaneensa minut flunssailtuaan nyt useamman päivän. Varmistelumielessä tekemäni Clearbluen digitaalinen testi "raskaana 2-3" onneksi sai vielä hänellekin hymyn huulille. :)

Nyt olen kitannut mehua, vettä sekä kaapista löytämääni Lämmin kuppi -kantarellikeittoa oikein urakalla. Tuijottanut tv:tä ja selannut omia vauvakuviani. Ja pelännyt. Miksi pitikään sairastua juuri näin raskauden alussa, kun olen jo muutenkin huolissani siitä onko kaikki kunnossa? Isäni kertoi juuri eilen, miten äitini sai aikanaan keskenmenon kovan flunssakauden tuloksena. Yritän kuitenkin rauhoittaa itseäni sillä, että äiti ei ollut tiennyt vielä raskaudestaan, ja oli joutunut lääkitsemään itseään aika vahvasti. Minä en ole uskaltanut ottaa edes parasetamolia, vaikka jalkalihaksia särkee kaikkialta. Mutta nyt on edessä kaksi sairaspäivää ja viikonloppu, joten enköhän saa tämän taudin selätettyä levolla ja nesteytyksellä. Sen jälkeen, jos hyvin käy, ollaan jo viikolla kuusi...