Epäilin alkuun, ettei kierron seurantaan tarkoitetusta appseista olisi mitään hyötyä. Turhaan ylläpitäisin vielä yhtä kalenteria, kun kuukautiset voi ruksia keittiökalenterin kulmaan. Googletin kuitenkin hiukan muiden kokemuksia eri vaihtoehdoista ja päätin kokeilla ilmaista WomanLogin versiota, joka oli saanut ihan hyviä palautteita. Olen käyttänyt nyt WomanLogia kolme kuukautta päivittäin ja pikku hiljaa sen hyödyt alkavat näkyä.
Suurin lisäarvo palvelusta on mielestäni oireiden ja mielialojen kirjaaminen. Julkiseen kalenteriin kun ei kehtaa merkitä limoja tai finnien määrää, ja oman koodikielen käyttäminen on aika rajallista. Sovelluksessa on valittavana lista erilaisia oireita, kuten päänsärky, makean himo tai vilunväreet, joiden tasoa voi myös arvioida asteikolla yhdestä kolmeen. Jokaisella oireella on pieni kuva, joka tallentuu WomanLogin kuukausinäyttöön kyseisen päivän kohdalle. Huomaan tunnistavani saapuvan ovulation tai kuukautiset entistä paremmin, kun voin varmistaa edellisestä kierrosta, mitä oireita silloin koin. Kuvittelin ennen muistavani hyvin omat oireeni, mutta olin väärässä. Joka kierrossa uskottelin, että nyt tuntuu ihan varmasti jollain tavalla erilaiselta, olen siis ehdottomasti raskaana. Nyt voin tarkistaa, että kyllä, myös viime kerralla kierron lopussa tunsin pahoinvointia tai kiukkua. Omat oireensa ja niiden hienot erot tunnistaa myös paremmin, kun tarkkailee niitä päivittäin.
WomanLogiin kirjataan toki ylös kuukautiset, ja se numeroi päivät kuukauden päivien lisäksi kiertopäivien mukaan, jolloin voi helposti verrata miltä viime kierron päivä 15 näytti. Kuukautisten perusteella ohjelma laskee taaksepäin edellisen ovulaation ajankohdan. Lisäksi se laskee aiempien kiertojen perusteella arvioidun seuraavan ovulaation ajankohdan, sen ympärille muita mahdollisia hedelmällisiä päiviä, sekä arvioidut seuraavat kuukautiset. Olen vienyt sovellukseen kaikki kuukautiseni näiden kahden ja puolen vuoden yrityksen ajalta, joten hedelmällisyyden ennuste on sen mukainen - kierron päivästä 13 lähtien kaikki päivät omat mahdollisia hedelmällisiä päiviä. :) Sovellukseen merkitään myös yhdynnät kellonaikoineen, joten ei tarvitse jälkikäteen pohtia kuinka paljon tuli yritettyä ja osuiko ajoitus oikeaan.
Miinuksiakin toki löytyy. Ilmainen versio puskee mainoksia ruutuun aina avattaessa, ja ne vilkkuvat myös ruudun alalaidassa. Lisäksi toisinaan sovellus ei anna tallentaa oireita moneen päivään, vaan jää junnaamaan paikalleen. Tällöin kirjaan muistiinpanot kommentteina kunkin päivän kohdalle, ja kun oiretoiminto taas toimii, siirrän ne omiksi kuvakkeikseen. Luultavasti tämäkin ärsyttävyys on ilmaisen version ominaisuus. Toivoisin myös nappia, jolla voisi tallentaa ovulaatiotestin plussan.
WomanLogiin voisi myös tallentaa painonsa ja ruumiinlämpönsä, joista sovellus piirtäisi jopa kaaviota. Näitä en ole jaksanut ottaa käyttöön tähän mennessä, mutta pilleri-toiminnon alle tulen varmasti kirjaamaan Letrozole-annoksen kunhan sinne asti päästään. Mitä enemmän näperrettävää, sitä enemmän tuntuu kuin taas tekisin jotain konkreettista lapsihaaveen eteen joka päivä.
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
maanantai 27. lokakuuta 2014
Lastenliikkeessä kuin varkain
Kirjoitan tätä Varsovassa työmatkalla. Hotellimme vieressä on valtava ostoskeskus, jossa ehdimme pyörähtämään pikaisesti ennen sulkemista. Muut vilahtivat muotiliikkeisiin, minä seurasin seurueemme ainoaa pikkulasten äitiä lelukauppoihin. Smyk (Caty dla matych!), mikä ihana iso kauppa täynnä suloisia lastenvaatteita ja lukemattomia leluja! Miksei Suomessa ole tällaista?
Olen huomannut, että ajaudun usein vastaavaan seuraan. Lapsellisten pitää viedä kotiin tuliaisia, minulla taas on neljä kummilasta, joille voin selittää katselevani syntymäpäivä-, kaste- tai joululahjoja. Saan jälleen kuvitella kuuluvani hetken siihen maailmaan, kuin kuka tahansa tuore tai tuleva äiti vauvantarvikeostoksilla, herättämättä sen kummempaa ihmetystä. Ainakin luulen niin. Tietysti voi olla, että jossain vaiheessa joku alkaa kysellä, kun en Noa Noassa koskaan katso vaatteita itselleni, vaan plärään vain pieniä vauvannuttuja.
Joskus mietin, miksen ostaisi itselleni jotain ihanaa vauvatavaraa tulevaisuuden varalle. Tiedän, että monet hamstraavat löytöjä varastoon. Ehkä uskoni ei ole enää kuitenkaan kovin vahva, koska en pysty siihen. Sattuisi liikaa ajatella, että kaapissa odottaa kaikkea sitä ihanaa, mitä en ehkä koskaan saa käyttää. Potkupukuja, joita kukaan ei saa päälleen. Unileluja, joiden kanssa kukaan ei tule nukkumaan. Ei, minun on helpompi ajatella jo valmiiksi, etteivät ne ole minua varten. Ja toivoa, että saajalleen ne merkitsisivät edes hiukan siitä, mitä ne voisivat merkitä minulle.
Kerran olin lähellä sortua. Mummoni oli neulonut ajankuluksi maailman sievimpiä vauvanmyssyjä sekä unelmien rosanpunaisen neuletakin. Neule oli kolmevuotiaan kokoa. Minulla ei ole kolmevuotiasta kummityttöä. Kummityttöni on juuri syntynyt. Voisinko ottaa talteen neuletakin, jolle ei olisi käyttäjää kolmeen vuoteen? Neule oli menossa lahjoituksena seurakunnalle. Kurkkua kuristi kun kuvittelin hetken saavani jonain päivänä tyttölapsen, eikä mummoni olisi enää silloin neulomassa täydellisiä neulepaitoja. Sitten ajattelin sitä köyhää lasta, jonka talvea lämmittämään tuo kaunis neuletakki voisi päätyä jo hyvinkin pian. Jätin neuleen ottamatta. Harmittaa vieläkin.
Näin juuri tuoreen potretin kummitytöstäni. Hänellä oli yllään antamani potkupuku. Se, jota lentokentällä tarkkaan valitsin. Eiköhän ystäväni ole tiennyt aika täsmälleen, mitä sen valitseminen on minulle merkinnyt. Toivottavasti se köyhä lapsi jossain myös rakastaa paitaansa. Siinä oli niin kauniit napitkin.
Olen huomannut, että ajaudun usein vastaavaan seuraan. Lapsellisten pitää viedä kotiin tuliaisia, minulla taas on neljä kummilasta, joille voin selittää katselevani syntymäpäivä-, kaste- tai joululahjoja. Saan jälleen kuvitella kuuluvani hetken siihen maailmaan, kuin kuka tahansa tuore tai tuleva äiti vauvantarvikeostoksilla, herättämättä sen kummempaa ihmetystä. Ainakin luulen niin. Tietysti voi olla, että jossain vaiheessa joku alkaa kysellä, kun en Noa Noassa koskaan katso vaatteita itselleni, vaan plärään vain pieniä vauvannuttuja.
Joskus mietin, miksen ostaisi itselleni jotain ihanaa vauvatavaraa tulevaisuuden varalle. Tiedän, että monet hamstraavat löytöjä varastoon. Ehkä uskoni ei ole enää kuitenkaan kovin vahva, koska en pysty siihen. Sattuisi liikaa ajatella, että kaapissa odottaa kaikkea sitä ihanaa, mitä en ehkä koskaan saa käyttää. Potkupukuja, joita kukaan ei saa päälleen. Unileluja, joiden kanssa kukaan ei tule nukkumaan. Ei, minun on helpompi ajatella jo valmiiksi, etteivät ne ole minua varten. Ja toivoa, että saajalleen ne merkitsisivät edes hiukan siitä, mitä ne voisivat merkitä minulle.
Kerran olin lähellä sortua. Mummoni oli neulonut ajankuluksi maailman sievimpiä vauvanmyssyjä sekä unelmien rosanpunaisen neuletakin. Neule oli kolmevuotiaan kokoa. Minulla ei ole kolmevuotiasta kummityttöä. Kummityttöni on juuri syntynyt. Voisinko ottaa talteen neuletakin, jolle ei olisi käyttäjää kolmeen vuoteen? Neule oli menossa lahjoituksena seurakunnalle. Kurkkua kuristi kun kuvittelin hetken saavani jonain päivänä tyttölapsen, eikä mummoni olisi enää silloin neulomassa täydellisiä neulepaitoja. Sitten ajattelin sitä köyhää lasta, jonka talvea lämmittämään tuo kaunis neuletakki voisi päätyä jo hyvinkin pian. Jätin neuleen ottamatta. Harmittaa vieläkin.
Näin juuri tuoreen potretin kummitytöstäni. Hänellä oli yllään antamani potkupuku. Se, jota lentokentällä tarkkaan valitsin. Eiköhän ystäväni ole tiennyt aika täsmälleen, mitä sen valitseminen on minulle merkinnyt. Toivottavasti se köyhä lapsi jossain myös rakastaa paitaansa. Siinä oli niin kauniit napitkin.
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Päivien laskeskelua
Nyt muistan taas, miksi muun muassa halusin pitää väliä lapsettomuushoitoihin. Tuskallinen päivien laskeskelu, varpaillaan pysyttely ja stressaaminen on edessä.
Odottelen kuukautisten alkua. Tällä kertaa sentään tiedän päivän aika tarkkaan, sillä onnistuin tikuttamaan ovulaation. En jaksa uskoa, että olisin tälläkään kertaa raskaana, joten ajatukset ovat jo seuraavassa kierrossa. Ensi viikolla pitäisi siis täti tulla vieraisille.
Kunhan menkat alkavat, minun täytyy soittaa Naistenklinikalle. Saan luvan alkaa syömään Letrozolea kierron päivinä 3-7. Kierron 10-12 päivä pitäisi käydä ultrassa, jotta nähdään, onko vaikutus toivottu ja miten pitkälle munasolu on kehittynyt. Sitten alkaa kiivas ovulaation testaaminen, ja kunhan tikkuun ilmestyy hymynaama, pitäisi miehen olla heti aamusta lähtövalmiuksissa näytteenottoa varten, sekä minun ottamassa pesty tavara sisääni.
Ongelmahan on ensinnäkin siinä, ettei ultraa tai inseminaatiota voi tehdä viikonloppuisin. Meidän tulee siis valmistautua myös siihen, ettei inseminaatiota pystytäkään tekemään, jos ovulaatio sattuu viikonlopuksi. Toisaalta siemennestenäytettä varten pitäisi pidättäytyä seksistä muutaman päivän ajan. Koska emme tiedä, miten Letrozole tällä kertaa käyttäytyy, mistä osaamme arvata pitäisikö yrittää luonnollisesti vai ei, jos ultraääni siirtyykin pidemmälle viikonlopun takia?
Oman lisänsä jännitykseen tuo myös se, että olen lähes joka viikko muutaman päivän työmatkoilla ulkomailla. Tuolloin en tietenkään pääse ultraan, jos kp 10-12 sattuisivatkin osumaan matkan päälle. Eikä etenkään ovulaatio saisi tulla missään nimessä matkapäivinä. Jäljelle jää siis pari hassua päivää viikossa, jolloin saisin ovuloida. Kehoni on tehnyt minulle niin monet kerrat tepposet, joten voin veikata ettei se noudata toiveitani tälläkään kerralla.
Täytyy nyt vain pistää jäitä hattuun ja antaa kropan toimia kuten se parhaaksi näkee. Stressillä kun aikaansaan vain lisää haittaa, ja voi olla ettei ovulaatio tule laisinkaan. Ei pitäisi etukäteen maalata piruja seinille.
Odottelen kuukautisten alkua. Tällä kertaa sentään tiedän päivän aika tarkkaan, sillä onnistuin tikuttamaan ovulaation. En jaksa uskoa, että olisin tälläkään kertaa raskaana, joten ajatukset ovat jo seuraavassa kierrossa. Ensi viikolla pitäisi siis täti tulla vieraisille.
Kunhan menkat alkavat, minun täytyy soittaa Naistenklinikalle. Saan luvan alkaa syömään Letrozolea kierron päivinä 3-7. Kierron 10-12 päivä pitäisi käydä ultrassa, jotta nähdään, onko vaikutus toivottu ja miten pitkälle munasolu on kehittynyt. Sitten alkaa kiivas ovulaation testaaminen, ja kunhan tikkuun ilmestyy hymynaama, pitäisi miehen olla heti aamusta lähtövalmiuksissa näytteenottoa varten, sekä minun ottamassa pesty tavara sisääni.
Ongelmahan on ensinnäkin siinä, ettei ultraa tai inseminaatiota voi tehdä viikonloppuisin. Meidän tulee siis valmistautua myös siihen, ettei inseminaatiota pystytäkään tekemään, jos ovulaatio sattuu viikonlopuksi. Toisaalta siemennestenäytettä varten pitäisi pidättäytyä seksistä muutaman päivän ajan. Koska emme tiedä, miten Letrozole tällä kertaa käyttäytyy, mistä osaamme arvata pitäisikö yrittää luonnollisesti vai ei, jos ultraääni siirtyykin pidemmälle viikonlopun takia?
Oman lisänsä jännitykseen tuo myös se, että olen lähes joka viikko muutaman päivän työmatkoilla ulkomailla. Tuolloin en tietenkään pääse ultraan, jos kp 10-12 sattuisivatkin osumaan matkan päälle. Eikä etenkään ovulaatio saisi tulla missään nimessä matkapäivinä. Jäljelle jää siis pari hassua päivää viikossa, jolloin saisin ovuloida. Kehoni on tehnyt minulle niin monet kerrat tepposet, joten voin veikata ettei se noudata toiveitani tälläkään kerralla.
Täytyy nyt vain pistää jäitä hattuun ja antaa kropan toimia kuten se parhaaksi näkee. Stressillä kun aikaansaan vain lisää haittaa, ja voi olla ettei ovulaatio tule laisinkaan. Ei pitäisi etukäteen maalata piruja seinille.
tiistai 21. lokakuuta 2014
Treffeillä
Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa yli kuusi vuotta. Suhteemme alussa kävimme ulkona niin suunnitellusti kuin päähänpistostakin. Baareissa, ravintoloissa, hotelleissa. Tahti vähän hidastui muutettuamme yhteen, mutta kaksiosta hyvien liikenneyhteyksien varrella oli yhä helppo lähteä. Sitten muutimme omakotitaloalueelle. Yhteiset suunnitelmat ovat usein tätä luokkaa: Ajetaan yhdessä lähikauppaan. Tehdään iltalenkki jätteidenlajittelupisteelle. Maataan sohvalla ja katsellaan ohjelmia digiboksilta. Haravoidaan piha. Ulkomailla emme ole vapaa-aikanamme käyneet vuosiin, lomat mökkeillemme tai kotoilemme.
Koska meitä on edelleen vain kaksi, meillä on vielä aikaa, jota voimme käyttää toisiimme. Toiseksi koska voi olla, ettei meitä koskaan tule olemaan kuin kaksi, meidän kannattaisi ylläpitää sitä hyvää, mitä meillä on yhdessä. Kolmanneksi, koska lapsettomuutemme on syönyt suhdettamme aika lailla, meidän pitää myös ruokkia yhteiseloamme hyvillä kokemuksilla. Asioita, joita olen oppinut ymmärtämään pikku hiljaa. Ja kuinka hyvää tekeekään keskittyä välillä oikein kunnolla siihen toiseen puoliskoonsa!
Varasimme pitkän punninnan jälkeen hääyöksemme hotellisviitin epäillen, jaksaisimmeko nauttia siitä yhtään. Kävikin, että meistä oli niin ihanaa viettää aikaa kahdestaan kaiken juhlinnan jälkeen, ettemme olisi malttaneet käydä nukkumaan saati sitten lähteä kotiin lainkaan. Öisten sauna- ja poreammehetkien jälkeen pitkitimme pakoretkeämme pitkälle iltapäivään nautiskellen pitkästä aamupalasta, kylpylän hemmottelusta ja päiväunista. Tuntui, kuin tosiaan eläisimme jossain omassa maailmassamme, jossa ei ole kuin me kaksi. Mahtava aloitus avioelämälle.
Häälahjaksi saimme meille tarkkaan valikoidun, runsaskätisen lahjakortin Chef & Sommelieriin. Vaikka hyvä ruoka on meille todella tärkeää, olemme käyneet Michelin-tähden ravintolassa vain kerran, suhteemme ensikuukausina. Aikominen jää aina puheen tasolle tai päättyy nuukailuun. Nyt varasimme tarkkaan pitkälle tulevaisuuteen pöydän päivälle, jolloin kummallakaan ei pitäisi olla liikaa kiireitä tai aikaista herätystä. Panimme parasta päälle ja tapasimme keskustassa baarissa, jossa tuli istuttua useasti alkuaikoina. Töissä löysin itseni jännittämästä, tuleeko hän paikalle. Alkuun puheenaiheita piti hakea. Ihan kuin olisimme olleet ensimmäisillä treffeillä! Iltahan oli lopulta mahtava, rento ja hyvänmakuinen - kuten treffimmekin joskus silloin ennen, kun niillä vielä kävimme.
Arki on arkea, ja sitä sen pitääkin olla. Upean ravintolaillallisen jälkeenkin palasimme kotiin täyttämään astianpesukoneen ja lähdimme aamulla yhdessä terveyskeskukseen hiv- ja hepatiittitesteihin. Mutta arkeaan tulee maustaa kivoilla hetkillä, ja lähteä toisinaan sen toisen kanssa treffeille. Tekee hyvää, jos edessä on jotain kutkuttavaa, mitä odottaa. Meilläkin on jo tähtäimessä ainakin yhdet vähän pidemmät yhteiset treffit: kolmen kuukauden päästä koittava häämatka (ulkomaille!), jonka voimin jaksamme tämän pimeyden vaikka päällä seisten.
Koska meitä on edelleen vain kaksi, meillä on vielä aikaa, jota voimme käyttää toisiimme. Toiseksi koska voi olla, ettei meitä koskaan tule olemaan kuin kaksi, meidän kannattaisi ylläpitää sitä hyvää, mitä meillä on yhdessä. Kolmanneksi, koska lapsettomuutemme on syönyt suhdettamme aika lailla, meidän pitää myös ruokkia yhteiseloamme hyvillä kokemuksilla. Asioita, joita olen oppinut ymmärtämään pikku hiljaa. Ja kuinka hyvää tekeekään keskittyä välillä oikein kunnolla siihen toiseen puoliskoonsa!
Varasimme pitkän punninnan jälkeen hääyöksemme hotellisviitin epäillen, jaksaisimmeko nauttia siitä yhtään. Kävikin, että meistä oli niin ihanaa viettää aikaa kahdestaan kaiken juhlinnan jälkeen, ettemme olisi malttaneet käydä nukkumaan saati sitten lähteä kotiin lainkaan. Öisten sauna- ja poreammehetkien jälkeen pitkitimme pakoretkeämme pitkälle iltapäivään nautiskellen pitkästä aamupalasta, kylpylän hemmottelusta ja päiväunista. Tuntui, kuin tosiaan eläisimme jossain omassa maailmassamme, jossa ei ole kuin me kaksi. Mahtava aloitus avioelämälle.
Häälahjaksi saimme meille tarkkaan valikoidun, runsaskätisen lahjakortin Chef & Sommelieriin. Vaikka hyvä ruoka on meille todella tärkeää, olemme käyneet Michelin-tähden ravintolassa vain kerran, suhteemme ensikuukausina. Aikominen jää aina puheen tasolle tai päättyy nuukailuun. Nyt varasimme tarkkaan pitkälle tulevaisuuteen pöydän päivälle, jolloin kummallakaan ei pitäisi olla liikaa kiireitä tai aikaista herätystä. Panimme parasta päälle ja tapasimme keskustassa baarissa, jossa tuli istuttua useasti alkuaikoina. Töissä löysin itseni jännittämästä, tuleeko hän paikalle. Alkuun puheenaiheita piti hakea. Ihan kuin olisimme olleet ensimmäisillä treffeillä! Iltahan oli lopulta mahtava, rento ja hyvänmakuinen - kuten treffimmekin joskus silloin ennen, kun niillä vielä kävimme.
Arki on arkea, ja sitä sen pitääkin olla. Upean ravintolaillallisen jälkeenkin palasimme kotiin täyttämään astianpesukoneen ja lähdimme aamulla yhdessä terveyskeskukseen hiv- ja hepatiittitesteihin. Mutta arkeaan tulee maustaa kivoilla hetkillä, ja lähteä toisinaan sen toisen kanssa treffeille. Tekee hyvää, jos edessä on jotain kutkuttavaa, mitä odottaa. Meilläkin on jo tähtäimessä ainakin yhdet vähän pidemmät yhteiset treffit: kolmen kuukauden päästä koittava häämatka (ulkomaille!), jonka voimin jaksamme tämän pimeyden vaikka päällä seisten.
lauantai 18. lokakuuta 2014
Myötä- ja vastoinkäymisissä
Kaksi ja puoli vuotta sitten päätimme mieheni kanssa, että lapsi saisi tulla, jos olisi tullakseen. Olin itse jo pari kuukautta aiemmin ollut valmis elämänmuutokseen, ja mieheni tuli hieman perässä. Meitä jännitti jo ensimmäisen mahdollisuuden jälkeen, tulisinko heti raskaaksi. Olimme olleet yhdessä lähes neljä vuotta. Yhtäkkiä kaikki olisi toisin, meitä olisikin kolme. Äitini oli kertonut tulleensa raskaaksi heti ensimmäisellä yrittämällä.
Joka kierrossa olin varma, että nyt tärppäsi. Tunsin kaikki raskausoireet, jotka googlesta löysin. Lopetin vähäisenkin alkoholinkäytön enkä enää syönyt vuohenjuustoa. Halusin kertoa kaikille, että nyt me olemme päättäneet perustaa perheen. Onneksi en kuuluttanut uutistani kovinkaan monelle. Lapsi ei ollut tullakseen. Jännitys siitä, että elämä muuttuisi, alkoi kääntyä pelkoon siitä, että meissä on jotain vikaa. Lapsi ei enää saanut tulla jos siltä tuntui, vaan sen oli tultava. Kyttäsin kalenteria, ja mieheni piti olla aina valmiina. Homma muuttui tekemiseksi.
Tuli syytöksiä ja itsesyytöksiä, keskusteluja siitä, oliko perheen perustaminen välttämätöntä. Miehen mielestä me olimme perhe jo kahdestaan. Niin ihanalta kuin se kuulostikin, minä halusin myös sen kolmannen. Lopulta vuoden yritys tuli täyteen, tunsin hukkuvani, ja soitin viimeisillä voimillani Graviditakseen.
Pääsimme hyvin pian ensivierailulle, ja tutkimukset aloitettiin. Lääkäri totesi jo alkuun, että mieheni pitäisi lopettaa tupakointi (mitäs minä sanoin!). Pian selvisi kuitenkin myös, että hänen tavaransa oli varsin kelpoa. Minun sisältäni sen sijaan löytyi jotain, joka oli kuin rakkolevää. Lääkäri kertoi sen kuin itsestäänselvyytenä: minulla oli PCO. En tiennyt mistä oli kyse, ja oliko se a.) tarttuvaa b.) yleistä c.) peruuttamatonta.
Onneksi vika oli minussa, sillä minä olin se, joka halusin tätä enemmän kuin mieheni. En uskalla ajatella mitä olisi käynyt, jos hän ei voisi saada lapsia. Mietin, oliko tämä elimistöni tapa kertoa minulle, ettei minusta ole äidiksi. Kuinka pitkälle omaa kehoaan vastaan voi taistella, ja pakottaa sen johonkin, jota varten se ei ole tehty? Jos saisimmekin raskauden alkuun, olisiko se kuitenkin tuomittu epäonnistumaan?
Kyse ei ollut pelkästään PCO:sta. Synnynnäinen sairauteni nosti päätään. Sain kohtauksia, jotka olivat viedä henkeni. Sain kuulla, että vikani on perinnöllistä. Surin äitini kuolemaa, väsyin töissä ja olin palaa loppuun. Silti, tai ehkä juuri siksi, päätimme jatkaa yritystä. Aloitetut hormonihoidot kuitenkin lopetettiin, jotta kehoni saisi toipua.
Päätimme mennä naimisiin. Meille lapsi olisi ollut tärkeämpi, mutta koska sitä ei kuulunut, keksimme muuta yhteistä ajateltavaa. Häävalmisteluissa meni melkein vuoden päivät. Häissämme tarjottiin vuohenjuustoa. Hääpäivänämme olimme edelleen kahden, vaikka tietysti läheistemme ympäröiminä, kummilapset kirkon käytävällä edelläni. Pappi puhui siitä, miten vaikeat ajat ovat tuoneet meitä lähemmäksi toisiamme, vahvistaneet meitä. Ystäväni luki meille seuraavan Raamatun tekstin:
Rakkaani lausuu ja sanoo minulle: "Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan. Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat. Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Kyyhkyseni, joka piilet kallionkoloissa, vuorenpengermillä anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi." Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa. (Laul 2: 10-14)
Nyt häähumu on hiljentynyt, kiitoskortit lähetetty. Haluaisimme edelleen lapsen. Häät ja Graviditas veivät kaikki ylimääräiset rahamme, joten lähetimme paperimme Naistenklinikalle. Yhteisen sukunimen alla jatkamme yritystämme, tuli mitä tuli. Myötä- ja vastoinkäymisissä. Mutta ehkä olemme jotain oppineet matkallamme. Hyväksyntää, nöyryyttä, toistemme kunnioitusta. Nauttimaan elämästämme tällaisena kuin se on.
Joka kierrossa olin varma, että nyt tärppäsi. Tunsin kaikki raskausoireet, jotka googlesta löysin. Lopetin vähäisenkin alkoholinkäytön enkä enää syönyt vuohenjuustoa. Halusin kertoa kaikille, että nyt me olemme päättäneet perustaa perheen. Onneksi en kuuluttanut uutistani kovinkaan monelle. Lapsi ei ollut tullakseen. Jännitys siitä, että elämä muuttuisi, alkoi kääntyä pelkoon siitä, että meissä on jotain vikaa. Lapsi ei enää saanut tulla jos siltä tuntui, vaan sen oli tultava. Kyttäsin kalenteria, ja mieheni piti olla aina valmiina. Homma muuttui tekemiseksi.
Tuli syytöksiä ja itsesyytöksiä, keskusteluja siitä, oliko perheen perustaminen välttämätöntä. Miehen mielestä me olimme perhe jo kahdestaan. Niin ihanalta kuin se kuulostikin, minä halusin myös sen kolmannen. Lopulta vuoden yritys tuli täyteen, tunsin hukkuvani, ja soitin viimeisillä voimillani Graviditakseen.
Pääsimme hyvin pian ensivierailulle, ja tutkimukset aloitettiin. Lääkäri totesi jo alkuun, että mieheni pitäisi lopettaa tupakointi (mitäs minä sanoin!). Pian selvisi kuitenkin myös, että hänen tavaransa oli varsin kelpoa. Minun sisältäni sen sijaan löytyi jotain, joka oli kuin rakkolevää. Lääkäri kertoi sen kuin itsestäänselvyytenä: minulla oli PCO. En tiennyt mistä oli kyse, ja oliko se a.) tarttuvaa b.) yleistä c.) peruuttamatonta.
Onneksi vika oli minussa, sillä minä olin se, joka halusin tätä enemmän kuin mieheni. En uskalla ajatella mitä olisi käynyt, jos hän ei voisi saada lapsia. Mietin, oliko tämä elimistöni tapa kertoa minulle, ettei minusta ole äidiksi. Kuinka pitkälle omaa kehoaan vastaan voi taistella, ja pakottaa sen johonkin, jota varten se ei ole tehty? Jos saisimmekin raskauden alkuun, olisiko se kuitenkin tuomittu epäonnistumaan?
Kyse ei ollut pelkästään PCO:sta. Synnynnäinen sairauteni nosti päätään. Sain kohtauksia, jotka olivat viedä henkeni. Sain kuulla, että vikani on perinnöllistä. Surin äitini kuolemaa, väsyin töissä ja olin palaa loppuun. Silti, tai ehkä juuri siksi, päätimme jatkaa yritystä. Aloitetut hormonihoidot kuitenkin lopetettiin, jotta kehoni saisi toipua.
Päätimme mennä naimisiin. Meille lapsi olisi ollut tärkeämpi, mutta koska sitä ei kuulunut, keksimme muuta yhteistä ajateltavaa. Häävalmisteluissa meni melkein vuoden päivät. Häissämme tarjottiin vuohenjuustoa. Hääpäivänämme olimme edelleen kahden, vaikka tietysti läheistemme ympäröiminä, kummilapset kirkon käytävällä edelläni. Pappi puhui siitä, miten vaikeat ajat ovat tuoneet meitä lähemmäksi toisiamme, vahvistaneet meitä. Ystäväni luki meille seuraavan Raamatun tekstin:
Rakkaani lausuu ja sanoo minulle: "Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan. Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat. Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Kyyhkyseni, joka piilet kallionkoloissa, vuorenpengermillä anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi." Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa. (Laul 2: 10-14)
Nyt häähumu on hiljentynyt, kiitoskortit lähetetty. Haluaisimme edelleen lapsen. Häät ja Graviditas veivät kaikki ylimääräiset rahamme, joten lähetimme paperimme Naistenklinikalle. Yhteisen sukunimen alla jatkamme yritystämme, tuli mitä tuli. Myötä- ja vastoinkäymisissä. Mutta ehkä olemme jotain oppineet matkallamme. Hyväksyntää, nöyryyttä, toistemme kunnioitusta. Nauttimaan elämästämme tällaisena kuin se on.
perjantai 17. lokakuuta 2014
Ovulaatiolleni
Olen opetellut tuntemaan sinua, opiskellut merkkejäsi ja kirjannut oireesi ylös. Olen yrittänyt miellyttää sinua kaikin tavoin ja vastata tarpeisiisi heti, kun pyydät. Olen kestänyt sinun oikkujasi ja kiittänyt sinua maasta taivaisiin kun olet suvainnut pistäytyä. Joskus toivoisin pientä kädenojennusta sinunkin puoleltasi, edes heikkoa yritystä yhteistyöhön. Mutta sinä tulet ja menet niin kuin sinua huvittaa, täysin oman, ylpeän pääsi mukaan. Jätät tulematta yhteiselle lomamatkoille vaikka sinulle on lentoliput ja all inclusive varattuna. Syöksyt kysymättä vieraisille kesken kiireisen työviikon ja odotat viiden tähden tarjoilua, kun emme ehdi mieheni kanssa edes sanoa toisillemme huomenta aamuisin. Pidät viikkoja, joskus jopa kuukausia mykkäkoulua, kunnes ilmaannut taas kuin tyhjästä ja käyttäydyt kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mielistelet, käytät hyväksesi, annat tyhjiä lupauksia ja petät meidät taas.
Silti, olen kiitollinen että pääsit taas luoksemme. Vaikka onkin kierron 25. päivä, enkä osannut sinua odottaa. Toivomme, että viihdyt, ja että ehkä vihdoin, tällä kertaa, palkitsisit vaivannäkömme hyvyyttäsi antamalla kiitokseksi sen yhden lahjan, jota olemme sinulta toivoneet. Jos se ei ole mahdollista, niin tulethan ainakin taas pian takaisin?
Silti, olen kiitollinen että pääsit taas luoksemme. Vaikka onkin kierron 25. päivä, enkä osannut sinua odottaa. Toivomme, että viihdyt, ja että ehkä vihdoin, tällä kertaa, palkitsisit vaivannäkömme hyvyyttäsi antamalla kiitokseksi sen yhden lahjan, jota olemme sinulta toivoneet. Jos se ei ole mahdollista, niin tulethan ainakin taas pian takaisin?
tiistai 14. lokakuuta 2014
Kummeuden onnea
Viikonloppuna kävimme ystäväpariskunnan luona tutustumassa kahden viikon ikäiseen tulokkaaseen. Kyllä, ympärillämme kaikki tuntuvat lisääntyvän paitsi me. Muistan, kuinka puhuimme ajoittavamme yrityksemme niin, että olisimme samaan aikaan raskaana. Nyt heillä on jo kaksi lasta, minä en ole kertaakaan nähnyt kahta viivaa. Heidänkään onnensa ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, enkä itse voi kuvitellakaan sitä viiltävää surua, kun raskaus alkaa kerta kerran jälkeen päättyäkseen aina tuntemattomasta syystä. Valitsisinko mieluummin toistuvat keskenmenot vai sen, ettei raskaus koskaan edes ala? Edellinen salakavalasti antaa toivoa, ja rikkoo sitten kaiken kauniin, jättäen vain syvät haavat ja entistä suuremman pelon.
Mutta onnellisempiin asioihin. Tämä perhe jos mikä antaa minulle voimaa. Heidän kolmivuotiaansa on kummipoikani, ja nyt meistä molemmista tulee myös vastasyntyneen pienen prinsessan kummeja. Tässä perheessä kummina saan todellakin olla osana lasten elämää niin paljon kuin haluan. On ihanaa päästä heidän maailmaansa ja tulla heille merkitykselliseksi ihmiseksi. Tälläkin kertaa meitä oli odotettu hartaasti, ja vipinää, riemua ja villejä leikkejä riitti. Pikkuneiti oli sylissäni lähes koko ajan ja kummitätitulokas pääsi myös vaihtamaan ensimmäisen vaipan. Ystävilläni en katsele jotain, jota en tule koskaan saamaan, vaan olen osa sitä. Vauvan tiukka katse silmiini, käsi sormeni ympärillä. Kummipojan suukko ja huutokutsu leikkimään. Emme voi kuin olla äärimmäisen kiitollisia ja onnellisia rakkaista ystävistämme, jotka jakavat tämän ilon meille.
Mutta onnellisempiin asioihin. Tämä perhe jos mikä antaa minulle voimaa. Heidän kolmivuotiaansa on kummipoikani, ja nyt meistä molemmista tulee myös vastasyntyneen pienen prinsessan kummeja. Tässä perheessä kummina saan todellakin olla osana lasten elämää niin paljon kuin haluan. On ihanaa päästä heidän maailmaansa ja tulla heille merkitykselliseksi ihmiseksi. Tälläkin kertaa meitä oli odotettu hartaasti, ja vipinää, riemua ja villejä leikkejä riitti. Pikkuneiti oli sylissäni lähes koko ajan ja kummitätitulokas pääsi myös vaihtamaan ensimmäisen vaipan. Ystävilläni en katsele jotain, jota en tule koskaan saamaan, vaan olen osa sitä. Vauvan tiukka katse silmiini, käsi sormeni ympärillä. Kummipojan suukko ja huutokutsu leikkimään. Emme voi kuin olla äärimmäisen kiitollisia ja onnellisia rakkaista ystävistämme, jotka jakavat tämän ilon meille.
perjantai 10. lokakuuta 2014
Vertaistukea
Tänään tapasin ystävääni, joka on kuudennella kuulla raskaana. Hän on ainoa tuttuni, jonka tiedän kärsineen lapsettomuudesta vuosia. Vain toinen lapseton tietää, mistä tässä on kyse. Onkin jännä huomata, miten kova paikka hänelle oli, ja on edelleen, kertoa raskaudestaan minulle.
En voi kieltää, ettenkö tuntisi aina hetken aikaa myös kateutta kuullessani muiden raskausuutisia. Muiden vauvat eivät kuitenkaan ole minua varten tai minulta pois. Sillä, onnistuuko joku toinen lisääntymään, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä raskaustesti minun kohdallani näyttää ensi kerralla. Pelkään, että tilanteestamme tietävät välttelevät kuitenkin aihetta kanssani. Vaikka oikeasti haluaisin vain jakaa kaiken sen, mitä en välttämättä tule itse koskaan kokemaan, edes välillisesti heidän kauttaan.
Kaverinikin myönsi piilotelleensa uutistaan juuri siksi, että pelkäsi reaktiotani. Kuitenkin juuri se, että toinen saman ongelman kanssa painiva onnistuu vihdoin, tuo minulle toivoa. Lapsettomuus ei välttämättä olekaan elinkautinen tuomio. Ja jos se meille sitä olisikin, en missään nimessä toivoisi kenellekään toiselle samaa. Lisäksi tiedän tasan tarkkaan, miten suuresta asiasta tämän unelman toteutumisessa on hänelle kyse. Siihen uskomattomaan riemuun on paljon helpompi yhtyä, kuin iloita puolivahingossa alkaneesta raskaudesta. Toivon niin kovasti, että he vihdoin saavat kaiken sen, mitä ovat jo kauan tavoitelleet.
Vertaistuki on ongelmassa kuin ongelmassa korvaamatonta. Se on ehkä ainoa asia, jonka vuoksi toivoisin, että voisin jakaa tämän lapsettomuuden jonkun toisen samassa tilanteessa painivan kanssa. Ystäväni uskoo vakaasti greipin tehneen hänen raskausunelmastaan totta, joten hänen innoittamanaan syön nyt toiveikkaana jokapäiväisen greippini. Hän on myös kehoittanut lataamaan puhelimeeni kierron seurantaa helpottavan sovelluksen ja suositellut pakuriteetä. Hänen kanssaan olemme vertailleet kokemuksia hedelmöityshoidoista sekä purkaneet lapsettomuuden herättämiä tuntojamme tavalla, jolla en voisi ikinä avautua muulle kuin saman kokeneelle.
Tämä blogi saa nyt toimia minulle vertaistuen korvikkeena, sillä terveille, lapsellisille tai lasta toivomattomille en voi purkaa kaikkea mielessäni liikkuvaa. En kokonaan, enkä varsinkaan niin usein, kuin nämä asiat päässäni pyörivät.
En voi kieltää, ettenkö tuntisi aina hetken aikaa myös kateutta kuullessani muiden raskausuutisia. Muiden vauvat eivät kuitenkaan ole minua varten tai minulta pois. Sillä, onnistuuko joku toinen lisääntymään, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä raskaustesti minun kohdallani näyttää ensi kerralla. Pelkään, että tilanteestamme tietävät välttelevät kuitenkin aihetta kanssani. Vaikka oikeasti haluaisin vain jakaa kaiken sen, mitä en välttämättä tule itse koskaan kokemaan, edes välillisesti heidän kauttaan.
Kaverinikin myönsi piilotelleensa uutistaan juuri siksi, että pelkäsi reaktiotani. Kuitenkin juuri se, että toinen saman ongelman kanssa painiva onnistuu vihdoin, tuo minulle toivoa. Lapsettomuus ei välttämättä olekaan elinkautinen tuomio. Ja jos se meille sitä olisikin, en missään nimessä toivoisi kenellekään toiselle samaa. Lisäksi tiedän tasan tarkkaan, miten suuresta asiasta tämän unelman toteutumisessa on hänelle kyse. Siihen uskomattomaan riemuun on paljon helpompi yhtyä, kuin iloita puolivahingossa alkaneesta raskaudesta. Toivon niin kovasti, että he vihdoin saavat kaiken sen, mitä ovat jo kauan tavoitelleet.
Vertaistuki on ongelmassa kuin ongelmassa korvaamatonta. Se on ehkä ainoa asia, jonka vuoksi toivoisin, että voisin jakaa tämän lapsettomuuden jonkun toisen samassa tilanteessa painivan kanssa. Ystäväni uskoo vakaasti greipin tehneen hänen raskausunelmastaan totta, joten hänen innoittamanaan syön nyt toiveikkaana jokapäiväisen greippini. Hän on myös kehoittanut lataamaan puhelimeeni kierron seurantaa helpottavan sovelluksen ja suositellut pakuriteetä. Hänen kanssaan olemme vertailleet kokemuksia hedelmöityshoidoista sekä purkaneet lapsettomuuden herättämiä tuntojamme tavalla, jolla en voisi ikinä avautua muulle kuin saman kokeneelle.
Tämä blogi saa nyt toimia minulle vertaistuen korvikkeena, sillä terveille, lapsellisille tai lasta toivomattomille en voi purkaa kaikkea mielessäni liikkuvaa. En kokonaan, enkä varsinkaan niin usein, kuin nämä asiat päässäni pyörivät.
maanantai 6. lokakuuta 2014
Onnea Antti ja Satu!
Vielä täytyy palata iloitsemaan tästä ihanasta uutisesta ja onnittelemaan tuoreita sijaisvanhempia! :)
Tässä maailmassa nallekarkit eivät tosiaan aina mene tasan. Tekemästäsi virheestä, joka ei liity millään lailla kykyysi olla vanhempi, sinulta voidaan viedä mahdollisuus saada ikinä lapsia. Toisaalla voit säilyttää oikeutesi kerran tekemääsi lapseen, vaikka kuinka yrittäisit pilata sekä hänen että oman elämäsi.
Onneksi teitä vanhemmuuteen on monia, eikä lapsen tarvitse aina olla oma.
Tässä maailmassa nallekarkit eivät tosiaan aina mene tasan. Tekemästäsi virheestä, joka ei liity millään lailla kykyysi olla vanhempi, sinulta voidaan viedä mahdollisuus saada ikinä lapsia. Toisaalla voit säilyttää oikeutesi kerran tekemääsi lapseen, vaikka kuinka yrittäisit pilata sekä hänen että oman elämäsi.
Onneksi teitä vanhemmuuteen on monia, eikä lapsen tarvitse aina olla oma.
Ihana enkeli vierellä käy
Kummipoikamme sai eilen hienon nimen. Jaksoin pidellä rauhallisena uinuvaa päivänsankaria koko toimituksen ajan ja sen jälkeenkin. Miten ihanalta tuntuukaan tuudittaa kitisevä pienokainen uneen. Minä tein sen! Minä pidän sinusta huolta, haluan olla lähelläsi. Sait ylpeät isovanhemmat, rakastavan tädin sekä neljä kummia tueksesi elämän seikkailuun. Vuosi sitten kukaan ei olisi osannut arvata tätä päivää, mutta elämä on ihmeellistä, kuten on kummipoikammekin.
Juhlassa oli herkkä ja lämmin tunnelma. Jokainen vieras sai lausua pojalle onnentoivotuksensa. Sukulaislapset lauloivat riipaisevan kirkkaasti Maan korvessa kulkevi, eikä kyyneliltä voinut välttyä. Sama laulu soi äitini hautajaisissa. Tämä on elämän kaari.
Päivä oli täynnä hymyä ja ihastusta. Vasta kotona se päättyi itkuun, kun Iholla-sarjan Yrjänä vaimoineen kertoi peloistaan ja epäuskon tunteistaan vihdoin alkanutta raskautta kohtaan. Hyvin he kiteyttivät: jos ei ole toivoa, ei ole enää pelkoakaan. Minä toivon ja pelkään yhä.
Juhlassa oli herkkä ja lämmin tunnelma. Jokainen vieras sai lausua pojalle onnentoivotuksensa. Sukulaislapset lauloivat riipaisevan kirkkaasti Maan korvessa kulkevi, eikä kyyneliltä voinut välttyä. Sama laulu soi äitini hautajaisissa. Tämä on elämän kaari.
Päivä oli täynnä hymyä ja ihastusta. Vasta kotona se päättyi itkuun, kun Iholla-sarjan Yrjänä vaimoineen kertoi peloistaan ja epäuskon tunteistaan vihdoin alkanutta raskautta kohtaan. Hyvin he kiteyttivät: jos ei ole toivoa, ei ole enää pelkoakaan. Minä toivon ja pelkään yhä.
lauantai 4. lokakuuta 2014
Pääsky kämmenellä
Huomenna saan pidellä sylissäni kaksikuukautista vauvaa. Ihanaa, tuhisevaa, vauvantuoksuista pikkumiestä. Tai pää punaisena rääkyvää, käsivarsillani kiemurtelevaa ihmislapsen alkua. On tulevan kummipoikamme kauan odotetut ristiäiset.
Päivä tulee olemaan täynnä suuria tunteita, kuten kastepäivä aina. Rakkautta, lämpöä, ylpeyttä ja iloa. Lapsettomalle se tarkoittaa myös häivähdyksinä jotain muuta: kaipuuta, toivoa, surua ja pelkoa. Jopa kateutta. Mutta huomenna en missään nimessä salli sen tulla kuokkavieraaksi. Tämä tulee olemaan äidin ja vauvan juhlapäivä, jonka he ovat todella ansainneet. Ja johon me saamme onnen olla osallisia, sekä suuren kunnian toimia kummeina.
Löysin kirpparilta ihanan lapsenomaisesti kuvitetun runokirjan Puolukkavarvas (Johanna Venho & Anne Peltola), josta olen valinnut runoa ristiäiskorttiin. Tässä yksi, joka liikutti - olisinpa joskus minä tuon kuvan äiti:
Valokuva
Äiti ja vauva puistossa.
Tuuli kampaa tukkaa.
Vauva äidin rinnalla.
Poskella hahtuvanukkaa.
Äiti ja vauva kesässä.
Tuuli on lämmin ja hellä.
Vauva sylin pesässä.
Pääsky kämmenellä.
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Puolen vuoden toivo
Tänään meillä oli miehen kanssa ensimmäinen käynti Naistenklinikan hormonipoliklinikalla. Bussissa jännitti niin että vatsassa tuntui, tällä kertaa en kuvitellut sentään toiveikkaana juilinnan johtuvan raskaudesta. Mieskään ei pystynyt syömään aamupalaa, joten hermostuneisuus kalvoi varmasti kumpaakin. Olin psyykannut niin itseäni kuin miestäkin, aioimme mennä vastaanotolle nöyrinä mutta päättäväisinä.
Vastassa oli asiallinen lääkäri, joka oli perehtynyt potilaskertomuksiimme etukäteen, emmekä joutuneet siis kertaamaan tarinaamme lainkaan. Pirteä hoitaja kevensi tunnelmaa niin, etten tällä kertaa tuntenut kertaakaan itkun hiipivän kyynelkanaviin. Heti alkuun menimme asiaan, eli siihen, ettei vaihtoehtoja liiemmin ole. Ovulaatioinduktiota voidaan yrittää pillereillä, ja siihen voidaan yhdistää inseminaatio jos aikataulut käyvät yksiin. Tällä kaavalla hoitoja tehdään yleensä korkeintaan kuusi. Sen jälkeen normaalisti edettäisiin koeputkihedelmöitykseen, mutta meille se ei ole mahdollista. Meillä on siis kuusi kiertoa aikaa onnistua. Kortit on jaettu.
Kuusi kiertoa on meille paljon. Olen onnellinen, että meillä on taas suunnitelma, ja selkeät ohjeet miten edetä. Verikokeet varattuna molemmille, Letrozolit vielä vuoden takaa kaapissa odottamassa. Tunnen oloni turvalliseksi, sillä tilanteeni otettiin vakavasti eikä meille luvattu liikoja. Kuitenkin toivettamme omasta lapsesta arvostettiin, ja lähtiessämme lääkäri toivoi, ettei seuraavia kuukautisia tulisikaan. Halasimme miehen kanssa aulassa ja lähdimme keventynein mielin kotimatkalle. Ruokahalukin oli palannut, joten paluumatkalla piti koukata Hesen kautta. :)
Myöhemmin iltapäivällä perääni vielä soitettiin. He olivat huomanneet, että syömässäni monivitamiinissa (Multiform Active) on vain 0,2 mg foolihappoa, joten kehoittivat nauttimaan lisäksi vielä 0,4mg tabletin foolihappoa. Mieletöntä!
Nyt pidän kiinni tästä kuuden kierron toivonpilkahduksesta ja jaksan taas. To do -listallakin on taas tehtävää, joka tuo tunteen asioiden etenemisestä. Ovulaatiotestejä täytyy laittaa tilaukseen - sain hoitajalta linkin (https://www.kotitesti.fi/), josta tilaamalla Clearbluen testit saa puolet halvemmalla kuin apteekista. :)
Vastassa oli asiallinen lääkäri, joka oli perehtynyt potilaskertomuksiimme etukäteen, emmekä joutuneet siis kertaamaan tarinaamme lainkaan. Pirteä hoitaja kevensi tunnelmaa niin, etten tällä kertaa tuntenut kertaakaan itkun hiipivän kyynelkanaviin. Heti alkuun menimme asiaan, eli siihen, ettei vaihtoehtoja liiemmin ole. Ovulaatioinduktiota voidaan yrittää pillereillä, ja siihen voidaan yhdistää inseminaatio jos aikataulut käyvät yksiin. Tällä kaavalla hoitoja tehdään yleensä korkeintaan kuusi. Sen jälkeen normaalisti edettäisiin koeputkihedelmöitykseen, mutta meille se ei ole mahdollista. Meillä on siis kuusi kiertoa aikaa onnistua. Kortit on jaettu.
Kuusi kiertoa on meille paljon. Olen onnellinen, että meillä on taas suunnitelma, ja selkeät ohjeet miten edetä. Verikokeet varattuna molemmille, Letrozolit vielä vuoden takaa kaapissa odottamassa. Tunnen oloni turvalliseksi, sillä tilanteeni otettiin vakavasti eikä meille luvattu liikoja. Kuitenkin toivettamme omasta lapsesta arvostettiin, ja lähtiessämme lääkäri toivoi, ettei seuraavia kuukautisia tulisikaan. Halasimme miehen kanssa aulassa ja lähdimme keventynein mielin kotimatkalle. Ruokahalukin oli palannut, joten paluumatkalla piti koukata Hesen kautta. :)
Myöhemmin iltapäivällä perääni vielä soitettiin. He olivat huomanneet, että syömässäni monivitamiinissa (Multiform Active) on vain 0,2 mg foolihappoa, joten kehoittivat nauttimaan lisäksi vielä 0,4mg tabletin foolihappoa. Mieletöntä!
Nyt pidän kiinni tästä kuuden kierron toivonpilkahduksesta ja jaksan taas. To do -listallakin on taas tehtävää, joka tuo tunteen asioiden etenemisestä. Ovulaatiotestejä täytyy laittaa tilaukseen - sain hoitajalta linkin (https://www.kotitesti.fi/), josta tilaamalla Clearbluen testit saa puolet halvemmalla kuin apteekista. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)