Aallonharjalta pohjalle

Olipahan viisiminuuttinen Facebookissa.

Ensimmäisenä uutisena saan iloita, että viisi vuotta lapsettomuudesta kärsinyt ystäväni on vihdoin pakertanut kauniin vauvan maailmaan. Voi miten onnellinen olenkaan heidän puolestaan! Tätä uutista oli odotettu. Vihdoin ystäväni uskaltaa todeta, ettei kyse ollut unesta, vaan heilläkin tosiaan on ikioma vauva. Tällaiset uutiset tuovat hymyn huulille ja antavat aina toivoa meille muillekin. Ihailen punertavan vastasyntyneen kuvaa ja naputtelen sydämelliset onnittelut koko perheelle.

Seuraavana uutisena näkyykin, että hyvän nuoruudenkaverini pienokainen on tänään saanut nimen. Pikku poikanen vetää kuvissa unia tyytyväisenä, vaikka ympärillä on isot juhlat. Tästä tykkään.

Ei mene kuin hetki, kun saan yksityisviestin todella tärkeältä ystävältä, joka varmistaa olemmeko palanneet kotiin. Asumme eri kaupungeissa ja hän kyseli ennen lomaa milloin ehtisimme nähdä. Arvelin siitä hänellä olevan jotain kerrottavaa - ehkä hän olisi jo raskaana? Käy ilmi, että olen ollut oikeassa. Mutta ikävä kyllä en pääse enää onnittelemaan häntä, sillä raskaus on mennyt juuri kesken. Hän on valvonut yön sairaalassa ja ollut kaksi kertaa kaavittavana. En voi edes kuvitella miltä hänestä tuntuu. En voi kuin lähettää halauksia ja paljon voimia. Olo on surullinen, voimaton ja toivoton. Tämä on niin väärin.

Niinhän se on - maailma antaa ja ottaa. Ja kun joku toinen on onnensa aallonharjalla, toinen jossain toisaalla painuu juuri syvimpiin vesiin. Täytyy vain toivoa, että seuraava aalto nostaa taas ylös.

Kummeuden onnea

Viikonloppuna kävimme ystäväpariskunnan luona tutustumassa kahden viikon ikäiseen tulokkaaseen. Kyllä, ympärillämme kaikki tuntuvat lisääntyvän paitsi me. Muistan, kuinka puhuimme ajoittavamme yrityksemme niin, että olisimme samaan aikaan raskaana. Nyt heillä on jo kaksi lasta, minä en ole kertaakaan nähnyt kahta viivaa. Heidänkään onnensa ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, enkä itse voi kuvitellakaan sitä viiltävää surua, kun raskaus alkaa kerta kerran jälkeen päättyäkseen aina tuntemattomasta syystä. Valitsisinko mieluummin toistuvat keskenmenot vai sen, ettei raskaus koskaan edes ala?  Edellinen salakavalasti antaa toivoa, ja rikkoo sitten kaiken kauniin, jättäen vain syvät haavat ja entistä suuremman pelon.

Mutta onnellisempiin asioihin. Tämä perhe jos mikä antaa minulle voimaa. Heidän kolmivuotiaansa on kummipoikani, ja nyt meistä molemmista tulee myös vastasyntyneen pienen prinsessan kummeja. Tässä perheessä kummina saan todellakin olla osana lasten elämää niin paljon kuin haluan. On ihanaa päästä heidän maailmaansa ja tulla heille merkitykselliseksi ihmiseksi. Tälläkin kertaa meitä oli odotettu hartaasti, ja vipinää, riemua ja villejä leikkejä riitti. Pikkuneiti oli sylissäni lähes koko ajan ja kummitätitulokas pääsi myös vaihtamaan ensimmäisen vaipan. Ystävilläni en katsele jotain, jota en tule koskaan saamaan, vaan olen osa sitä. Vauvan tiukka katse silmiini, käsi sormeni ympärillä. Kummipojan suukko ja huutokutsu leikkimään. Emme voi kuin olla äärimmäisen kiitollisia ja onnellisia rakkaista ystävistämme, jotka jakavat tämän ilon meille.