Vihdoin onnellinen

Meillä on meneillään jo neljästoista raskausviikko, ensimmäinen kolmannes alkaa siis olla takana. En tiedä, uskoinko enää pitkään aikaan tosissani että voisin olla tässä tilanteessa. Mutta nyt olen vihdoin tässä, olen onnellinen, ja uskallan nauttia raskaudestani.

Huolet hälvenivät varhaisraskauden ultraääniseulonnassa, jossa pääsimme miehen kanssa yhdessä näkemään täydellisen vauvamme. Tilanne oli uskomaton ja liikuttava, molemmilla kyyneleet silmissä. Tosiaan, ruudulla ei enää näkynyt katkarapua, vaan aivan vauvan näköinen ihana pieni ihmisenalku. Sillä oli kauniin muotoinen pää ja pieni nenä. Se potki jaloillaan, heilutteli käsiään ja hyöri ja pyöri minkä kerkesi. Kätilöllä oli kova työ yrittää ottaa mittoja ja kuvia aktiivisesta pienokaisestamme! Hänen mukaansa vauvat eivät voi koskaan liikkua liikaa, ja olimmekin kovin ylpeitä pienestä reippaasta ihanuudestamme.

Kätilö oli aivan ihana, todella sydämellinen ja jaksoi selostaa meille juuri kaiken sen, mitä helpottuneina tulevina vanhempina halusimme kuulla. Kiirettä ei ollut, vaan saimme ihastella pikkuista pitkään joka suunnasta. Sekä tietysti muutaman kuvan kotiin varjeltavaksi. Pituutta pienokaisella oli 63 mm ja se vastasikin kooltaan vanhempaa kuin mitä olin varhaisultran mukaan laskeskellut, joten hyppäsimme päivissä harppauksen eteenpäin. Ilmeisesti katkarapumme oli ollut silloin hiukan vinossa. :) Laskettu aika on jo tasan kuuden kuukauden päästä! Tosin se on viimeisistä kuukautisista laskettu, kätilö ei lähtenyt sitä siirtämään koska eroa sikiön kokoon oli vain muutama päivä. Saimme jo myös postissa Downin syndrooman seulontakokeen tulokset, jotka olivat normaalit.

Tuon ultraäänen jälkeen asenteeni on muuttunut täysin. Iloitsen joka päivä raskaudestani enkä suostu enää murehtimaan. Ihailen päivittäin vatsaani, jossa alkaa jo näkyä pientä pyöristymistä. Kriittisin aika on ohi, todennäköisyydet ovat nyt puolellamme, ja haluan uskoa että kaikki menee hyvin. Olemmekin nyt pääsiäisen aikaan jakaneet uutistamme lähipiirissä laajemmalle, ja se on aina yhtä ihanaa. Nyt meillä on monta innokasta mukanaodottajaa. Mummokin alkoi suunnittelemaan pikkuiselle neulevaatteita, joten pelkoni siitä, ettei lapseni saisi ikinä pukeutua mummon tekemiin vaatteisiin taitaa jäädä toteutumatta. :)

Ehkä osa pahoinvoinnistani on ollut myös henkistä, sillä ultran jälkeen paha olo on hellittänyt. Se jos mikä lisää vielä iloani! Sen myötä olen myös alkanut liikkumaan enemmän: tehnyt kävelylenkkejä, raskausajan jumppia sekä aloittanut kevään pihatyöt. Ensimmäiset kirkkaissa väreissä loistavat sipulikukat ja mullan tuoksu, voi mitä tunteita se aina herättääkään.

Kevät etenee ja kevään kasvun ihmeitä seuratessani kasvatan myös sisälläni pientä ihanaa ihmettä. Itkettää ilosta joka kerta kun ajattelenkin, miten onnellinen saan olla! Toivon niin sydämeni pohjasta tätä samaa onnea kaikille sitä odottaville. Ja voimia jaksaa, kunnes se on totta.

Kp 1 ja vuodenvaihteen tilitys

Niinhän ne kuukautiset sitten alkoivat, uuden vuoden kunniaksi. Jostain syystä munasolu oli ilmeisesti antanut odottaa irtoamistaan hieman pidempään. Ei, tänä vuonna(kaan) en siis tullut raskaaksi. Vituttaa, itkettää, kyllästyttää. Sainko mitään muuta aikaiseksi tänä vuonna?

Menimme naimisiin, siinä toki vuoden suurin tapaus meille. Olemme nyt virallisesti kiinni toisissamme, oli hienot juhlat, rahat on nyt loppu ja minulla uusi sukunimi. Rouvana on mukavaa olla, mutta se lisää myös kyselyitä vatsan seudusta. Meidän välisen suhteemme kannalta avioliitto on tehnyt hyvää ja olemme yrittäneet panostaa yhteiseen tekemiseen. Esimerkiksi pihan yltiöpäiseen myllertämiseen hiki otsalla, kesälomamme riemuja...

Keväällä huomasin toipuneeni aika lailla työväsymyksestä. Löysin konkreettisia keinoja jaksaa kuten etätyö. Ikävä kyllä huomaan nyt tilanteen muuttuneen niin, että motivaationi on lopahtanut. En jaksaisi enää välittää. Toivottavasti tämä johtuu vain pimeydestä ja helpottuu taas valon lisääntyessä. Tosin tänä syksynä olen joutunut matkustamaan töiden vuoksi enemmän kuin koskaan, joka on nakertanut juuri saavuttamaani tasapainoa.

Omaan hyvinvointiini olen pyrkinyt panostamaan enemmän kuin ennen. Ainakin väliaikaisesti olen todella pystynyt jättämään turhat hiilarit pois edes liiemmin kaipaamatta niitä. Joulu oli poikkeus, joten nähtäväksi jää, miten vaikea retkahduksesta on nousta. Ryhdyin myös kasvissyöjäksi syksyn myötä. Alkuvuoden liikunta tähtäsi hampaat irvessä hoikkaan hääkroppaan, mutta nyt olen ollut hellempi itseäni kohtaan.

Lapsettomuuden osalta olemme tehneet paluun hedelmöityshoitoihin ja kokeneet nyt ensimmäisen inseminaation. Toisaalta painotan enenevässä määrin luonnonmukaisempaa hedelmällisyyden hoitoa. Etsin hoitojen tueksi vitamiineja, superruokia, sekä rentoutumiskeinoja kuten uutta tuttavuutta vyöhyketerapiaa. Olemme toki saaneet myös vierailla perhe-elämässä rakkaiden ystäviemme meille suoman ja kasvavan kummilapsijengimme kautta, josta olemme kovin, kovin kiitollisia.

Kaiken kaikkiaan vuoteni on ollut ihan mukava, mutta olisin valmis elämänmuutokselle. Jos lapsi ei ota tullakseen, täytyy keksiä jotain muuta, jotta meno tuntuisi mielekkäältä näiden kuukausittaisten pettymysten keskelläkin.

Entistä parempaa, oikein vauvarikasta ja plussan puolella olevaa vuotta 2015 kaikille meille omaa pikkuista niin kovasti toivoville! <3

Hoitokierron lähtölaukaus

Menkat alkoivat, vaikka taas annoin hetken itseni uskoa toisin. Vaan kierto oli tosiaan vaivaiset 31 päivää, huraa! Sitähän voidaan pitää jo normaalina. Jäin pohtimaan onko järkevää lähteä hormonihoitoihin juuri nyt, jos sain kierron lyhyeksi kotikonsteilla. Panostin tässä välikierrossa erityisesti hyvinvointiin vyöhyketerapialla, hyvällä ravinnolla ja liikunnalla, ja se tuotti tulosta.

Olen kuitenkin todennut, ettei kyse ole vain ovulaatio-ongelmasta. Kesäkuusta lähtien olen ovuloinut joka kierrossa, mutta vaikka ajoituksemme on osunut kohdilleen, en ole raskautunut. Epäilen, että ongelmia on myös pidemmällä: joko siittiöt eivät yksinkertaisesti pääse perille, munasoluni eivät ole priimaa ja hedelmöittyvät huonosti, tai kiinnittyminen ei onnistu. Soitin siis Naistenklinikalle ja ilmoittauduin ensimmäiseen hoitokiertoomme siellä. Tällä kertaa myös aikataulujumalat olivat suosiollisia ja ultraääniaika löytyi kp:lle 12, juuri työmatkan jälkeen, huh! Syön siis Letrozolea 2,5 mg kierron päivät 3-7 ovulaation aikaansaamiseksi. Perustelen tätä sillä, että munasolu voisi olla parempilaatuinen jos se kehittyy nopeammin. Suurin toiveeni kuitenkin on inseminaatio, johon pääsemme jos aikataulut onnistuvat ovulaatiohetkellä. Sen avulla voisimme varmistaa, että siittiöt myös todella löytävät perille.

En aio kuitenkaan unohtaa itsehoitoa. Varasin hetimmiten myös vyöhyketerapian kp 6 ja 15. Lisäksi aion nauttia päivittäisen greippini, raskausvitamiinini sekä D-vitamiinia. Vältän sokeria ja nopeita hiilihydraatteja sekä muistan juoda vettä. Kaivan jääkaapista risiiniöljykääreen ja lisään aamusmoothieeni macajauhetta. Muistan liikkua jaksamiseni rajoissa, yritän välttää stressiä ja haen rentoutumisen ja rauhoittumisen hetkiä joka päivään. Tällä reseptillä kohti joulukuuta! Viimeinen mahdollisuus tulla raskaaksi tänä vuonna, muuten.

Hien paluu

Eilen ei enää edes aurinko paistanut, ja velloin yksin sisällä synkissä ajatuksissani. Telkkarissa missipimut jumppasivat ja saivat minut äkkiä sisuuntumaan. Käänsin Spotifysta volat täysille, tartuin kahvakuulaan ja aloin raivokkaana heiluttamaan. Ähisin ja hikoilin kaiken ketutuksen ulos kyykyillä ja rutistuksilla. Aika pian endorfiinit rupesivat jylläämään - alkoi ensin hymyilyttää, sitten laulattaa, ja lopulta tanssahtelin jo ketkutusshowta peilille. Niin yksinkertaista. Miten olinkaan taas päässyt unohtamaan liikunnan voiman?

Tässä kierrossa en pääse hoitoihin, mitä sitten? Uskon siihen, että keho on kokonaisvaltainen ja sen oireet kertovat jostain. Pitkä kausi työmatkailua ja urheilun jääminen taka-alalle ovat saaneet paikkoja särkemään sieltä täältä. Nyt on aika palata ruotuun ja antaa kropalle sitä, mitä se kaipaa. Hormonihoidot ovat joka tapauksessa jonkin luonnollisen jäljittelyä keinotekoisesti, eivätkä ratkaise itse syytä ongelmaan. Vaikka liikunta ja ruokavalio eivät aiemminkaan riittäneet raskautumiseen, ei niiden unohtaminen ainakaan helpota tilannetta. Yritän olla kuitenkin luomatta liikkumisesta uutta stressin aihetta, niin tapaa minulle usein käydä. Tavoitteenani on siis liikuttaa kehoakroppaani lisää, mutta tarpeeksi hellästi ja jaksamiseni mukaan.

Lupaankin kuunnella jälleen kehoani tarkemmin tässä kierrossa, jotta se olisi vastaanottavaisempi toiveilleni. Eilinen ketkutus tuntui niin hyvältä kiukuttelevassa selässä, että tänään suuntaan tanssitunnille.