Hei hei, mitä kuuluu?

Tänään mennään päivässä 7+5. Päivärytmini on nykyään seuraava: Nukun yöllä 9-10 tuntia, aamutoimiin menee reilu tunti aamuisesta olosta riippuen, matka töihin kestää tunnin, töissä olen kahdeksan plus tuntia, kotiin taas tunnin matka, josta yleensä nukun viimeisen bussimatkan. Iltaan jää siis kolmisen tuntia, jolloin lähinnä syön, katson telkkaria ja vaihdan pari sanaa miehen kanssa. Käyn kävelyllä jos jaksan. Olen väsynyt, etenkin iltaa kohden pahoinvoiva, nälkäinen mutta edellisen vuoksi ruoan suhteen valikoiva. Tuoreet kasvikset ja hedelmät maistuvat aina, samoin kuin appelsiinimehu, raejuusto ja jugurtti. Kahvia ja teetä en voisi kuvitellakaan juovani.

Vaikka jokapäiväinen pahoinvointi kuluttaa, voin raskaana paremmin kuin olisin kuvitellut. En ole oksentanut tai joutunut jättämään jotain väliin siksi että voin pahoin. Tämä on siedettävää, ja kun muistaa sen syyn, suorastaan ilon aihe. Vieläkin tuntuu vain niin epätodelliselta, että minä muka olen raskaana.

Alkuviikosta kävin omalla kardiologillani. Minulla on synnynnäinen sydänvika, jonka vuoksi tarvitsen tarkkaa seurantaa nyt raskauden aikana. Kaikki näytti onnekseni olevan ennallaan, mutta tilannetta kontrolloidaan kuukauden välein. Puhuimme stressaavasta työstäni sekä matkustamisesta. Olen jo aiemmin voipunut työssäni ja aiheuttanut itselleni terveysongelmia, ja nyt pitäisi pystyä pitämään erityistä huolta jaksamisesta. Lääkäri kirjoitti minulle todistuksen, etten saa lentää ollenkaan raskauden aikana sydänvian vuoksi. Lisäksi hän painotti, että jos olo huononee tai väsymys pahenee, he kirjoittavat erittäin herkästi sairauslomaa.

Varmistin vielä kerran, että lääkitykseni todella on turvallinen raskauden aikana, vaikka paketissa todetaan ettei sitä saisi käyttää raskaana ja Naistenklinikalla oltiin myös asiasta mainittu. Hän oli edelleen sitä mieltä, mutta lupasi konsultoida vielä osaston ylilääkäriä. Ja tadaa, tämä oli sitä mieltä, että lääkitys kannattaa vaihtaa. Mahdollisimman pian. Lääkkeeni voi lisätä keskenmenon riskiä ja lapsen pienikokoisuutta. Lääkkeen vaihto ei ole tietenkään yksinkertaista, sillä uuden lääkkeen pitää turvata minun terveyteni. Menen siis sisään vuodeosastolle maanantaiksi ja tiistaiksi, jotta lääkkeenvaihdon vaikutuksia voidaan tarkkailla. En olisi toivonut tätä hässäkkää nyt enää tähän väliin, sillä vaihto olisi voitu tehdä jo etukäteen vaarantamatta raskautta. Pelästyin myös etenkin alkuun mitä vahinkoa on mahdollisesti jo aiheutettu, mutta yritän ajatella että lapsi oli varhaisultrassa kunnossa, joten emme ole myöhässä.

Iisisti töissä, lentokielto ja pari päivää sairaalassa juuri, kun meillä on todella kiireinen tilanne töissä ja minun oli tarkoitus olla ensi viikko työmatkalla. Kuukausittaisia kardiologikäyntejä normaalien neuvolan, ultrien ym. lisäksi. En nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin kertoa raskaudesta esimiehelleni jo nyt. Huh, juuri se mitä odottava äiti ei näinä viikkoina vielä haluaisi tehdä. Pomoni ensimmäinen reaktio: "Mä arvasin! Yhtenä päivänä kun tulit palaveriin, katsoin että no nyt se on raskaana. Onhan sitä jo odotettukin!" Hän oli jo päättänyt, ettei minun kalenteriini laiteta enää mitään lentoja. Lisäksi ryhdymme keksimään ylipäätään minulle kevyempää tehtävää, ja hakemaan nykyiseen tehtävääni uutta henkilöä parin kuukauden päästä. Tarkoitus on vaihtaa vihdoin kokonaan työnkuvaani, joka on ollut puheissa jo vuoden uupumukseni ja terveyteni vuoksi, mutta jäänyt työn alle. "Muista, että sinulla on nyt oikeus ajatella vain itsesi ja vauvasi terveyttä. Kaikki muu on toissijaista." Onneksi kerroin.

Ajattelen asian nyt niin, että menen pariksi päiväksi lepäämään sairaalaan, ja vältän samalla tiukimmat päivät töissä. Tämä viikko antoi jo esimakua siitä, millainen ensi viikosta olisi tulossa, joten onneksi olen mukana vain loppuviikon, ja kotimaasta käsin. Aion kuunnella kehoani tarkkaan, ja reagoida jos se tarvitsee pysähtymistä. Minulla on nyt kardiologin sekä esimieheni siunaus sille. Tämä projekti on tärkein prioriteettilistallani, ja se ansaitkoon kaiken tarvitsemansa huomion. Huvittavinta on vain se, että tämä onni tuntuu tosiaan edelleen vain suurelta huijaukselta. Ja nyt olen jo vetänyt mukaan satumaailmaan työpaikkani ja yliopistollisen sairaalankin!

Hiljaisuutta ja hoppua ennen lomaa

Tammikuu on alkanut hiljaisuudella blogin puolella osin siksi ettei ole mitään kerrottavaa. Sama annos Letrozolea on nautittu kuin viimeksikin. Yritetty parantaa taas ruokailutottumuksia joulun jäljiltä ja muistaa greipit ja risiiniöljyt. Tulos on ollut vaihtelevaa, ihan ok muttei niin hyvä kuin edellisessä kierrossa. Jotenkin en löydä taas samaa draivia. Vaikka tunnen ovulaation olevan tuloillaan, uskon ettei se tule ihan yhtä pian kuin viime kerralla.

Lisäksi nyt on pitänyt kiirettä, jotta kaiken juhlinnan jälkeen saisi työt tehtyä ja hommat hoidettua eri osa-alueilla sekä vielä jossain rakosessa pakattua. Tuntuu aivan epätodelliselta, mutta muutaman päivän päästä koittaa vihdoin häämatkamme. Lomailemme kaksi ja puoli viikkoa ja irrottaudumme kaikesta tästä. Olemme vain toisiamme varten ja teemme juuri sitä, mitä huvittaa. Kuulen jo Atlantin ja Karibianmeren aaltojen kohinan, mutta vielä on jaksettava kaksi pitkää työpäivää. Sitten minua ei voisi enää vähempää kiinnostaa muu kuin itsekäs nauttiminen!

Jos ovulaatioplussa tulisi samana päivänä kuin viimeksi, ehtisimme inseminaatioon lähtöä edeltävänä päivänä. Toivoisin niin, sillä silloin pääsisin varmasti rentoutumaan operaation jälkeen. Kuten sanottu, luulen kierron tällä kertaa kuitenkin venyvän viimeisestä. Mikä sen upeampaa toki kuin saada lapsi aluilleen häämatkallaan palmujen katveessa. Jotenkin vain minussa ei ole enää tarpeeksi toiveikkuutta, jotta jaksaisin uskoa sellaiseen ihmeeseen. Toivon kuitenkin tämän huoahdustauon antavan meille iloa ja voimaa jatkaa eteenpäin.