Eilen ei enää edes aurinko paistanut, ja velloin yksin sisällä synkissä ajatuksissani. Telkkarissa missipimut jumppasivat ja saivat minut äkkiä sisuuntumaan. Käänsin Spotifysta volat täysille, tartuin kahvakuulaan ja aloin raivokkaana heiluttamaan. Ähisin ja hikoilin kaiken ketutuksen ulos kyykyillä ja rutistuksilla. Aika pian endorfiinit rupesivat jylläämään - alkoi ensin hymyilyttää, sitten laulattaa, ja lopulta tanssahtelin jo ketkutusshowta peilille. Niin yksinkertaista. Miten olinkaan taas päässyt unohtamaan liikunnan voiman?
Tässä kierrossa en pääse hoitoihin, mitä sitten? Uskon siihen, että keho on kokonaisvaltainen ja sen oireet kertovat jostain. Pitkä kausi työmatkailua ja urheilun jääminen taka-alalle ovat saaneet paikkoja särkemään sieltä täältä. Nyt on aika palata ruotuun ja antaa kropalle sitä, mitä se kaipaa. Hormonihoidot ovat joka tapauksessa jonkin luonnollisen jäljittelyä keinotekoisesti, eivätkä ratkaise itse syytä ongelmaan. Vaikka liikunta ja ruokavalio eivät aiemminkaan riittäneet raskautumiseen, ei niiden unohtaminen ainakaan helpota tilannetta. Yritän olla kuitenkin luomatta liikkumisesta uutta stressin aihetta, niin tapaa minulle usein käydä. Tavoitteenani on siis liikuttaa kehoakroppaani lisää, mutta tarpeeksi hellästi ja jaksamiseni mukaan.
Lupaankin kuunnella jälleen kehoani tarkemmin tässä kierrossa, jotta se olisi vastaanottavaisempi toiveilleni. Eilinen ketkutus tuntui niin hyvältä kiukuttelevassa selässä, että tänään suuntaan tanssitunnille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)