Don't worry - be happy

Noniin, honeymoon on ohi. Kotimaan talveen palattu ja maanantaina koittaa taas arki työn merkeissä. Meillä oli kyllä aivan ihana loma, paras ikinä! Rentoa yhdessäoloa, minimaalisesti riitoja, ei mitään suorittamista, vaan puhdasta lomailua. Unohdimme kaikki "tämä täytyy tehdä/nähdä/maistaa kun näin pitkällä on" ja vain nautimme. Auringosta, rannoista, uusista paikoista, ruoasta, toisistamme ja vain olemisesta. Mutta täytyy sanoa, että kahden viikon letkeän lorvailun jälkeen omaan kotiin oli myös mukava palata. Oman puoliskon kanssa.

Ovulaatio tapahtui alkumatkasta, mutta yritin olla ajattelematta sitä sen enempää ja antamatta sen vaikuttaa aikatauluumme. Niinpä en edes muista, mihin päivään se osui, enkä siis tiedä tarkalleen milloin uuden kierron pitäisi alkaa. Usean tunnin aikaerokin sekoitti päivien tajun hienosti. Niihin aikoihin näin niin todentuntuisen unen, että herättyäni kylmäsi. Tein unessa raskaustestin kuten niin monesti ennenkin, mutta tällä kertaa se oli positiivinen. Oli aivan uskomatonta kertoa asiasta miehelleni, ja olimme aivan sekaisin onnesta. Se tuntui juuri niin hyvältä kuin olin aina kuvitellutkin, kunnes tajusin sen olleen unta.

Joka tapauksessa, pian taitavat kuukautiset taas alkaa, ikävä kyllä. Matkalla tuli syötyä ja juotua ihan mitä milloinkin teki mieli, joten nyt on vielä joulunkin retkahteluja vaikeampi palata terveelliseen ruotuun. Täytyy kuitenkin yrittää. Ylimääräisiä kiloja en jostain syystä kuitenkaan tullut yhtään kerättyä kaikesta syöpöttelystä huolimatta. Ehkä liikuimme tarpeeksi päivittäin, kun teki mieli olla ulkona ja nähdä uusia kulmia.

Nyt kun edessä on kaiken tämän rentoilun ja lomailun jälkeen jo helmikuu, tuntuu että tämän lopputalven ja alkukevään jaksaa ihan hyvin. Toivottavasti myös D-vitamiinia on nyt tankattu tarpeeksi varastoon seuraaville kuukausille! Yritän pitää tämän rennon fiiliksen ja auringon mielessä niin töissä kuin tässä lapsettomuusasiassakin. Ehkä kevätaurinko vaikka tällä kertaa tekeekin meille iloisen yllätyksen?

Hiljaisuutta ja hoppua ennen lomaa

Tammikuu on alkanut hiljaisuudella blogin puolella osin siksi ettei ole mitään kerrottavaa. Sama annos Letrozolea on nautittu kuin viimeksikin. Yritetty parantaa taas ruokailutottumuksia joulun jäljiltä ja muistaa greipit ja risiiniöljyt. Tulos on ollut vaihtelevaa, ihan ok muttei niin hyvä kuin edellisessä kierrossa. Jotenkin en löydä taas samaa draivia. Vaikka tunnen ovulaation olevan tuloillaan, uskon ettei se tule ihan yhtä pian kuin viime kerralla.

Lisäksi nyt on pitänyt kiirettä, jotta kaiken juhlinnan jälkeen saisi työt tehtyä ja hommat hoidettua eri osa-alueilla sekä vielä jossain rakosessa pakattua. Tuntuu aivan epätodelliselta, mutta muutaman päivän päästä koittaa vihdoin häämatkamme. Lomailemme kaksi ja puoli viikkoa ja irrottaudumme kaikesta tästä. Olemme vain toisiamme varten ja teemme juuri sitä, mitä huvittaa. Kuulen jo Atlantin ja Karibianmeren aaltojen kohinan, mutta vielä on jaksettava kaksi pitkää työpäivää. Sitten minua ei voisi enää vähempää kiinnostaa muu kuin itsekäs nauttiminen!

Jos ovulaatioplussa tulisi samana päivänä kuin viimeksi, ehtisimme inseminaatioon lähtöä edeltävänä päivänä. Toivoisin niin, sillä silloin pääsisin varmasti rentoutumaan operaation jälkeen. Kuten sanottu, luulen kierron tällä kertaa kuitenkin venyvän viimeisestä. Mikä sen upeampaa toki kuin saada lapsi aluilleen häämatkallaan palmujen katveessa. Jotenkin vain minussa ei ole enää tarpeeksi toiveikkuutta, jotta jaksaisin uskoa sellaiseen ihmeeseen. Toivon kuitenkin tämän huoahdustauon antavan meille iloa ja voimaa jatkaa eteenpäin.

Kp 1 ja vuodenvaihteen tilitys

Niinhän ne kuukautiset sitten alkoivat, uuden vuoden kunniaksi. Jostain syystä munasolu oli ilmeisesti antanut odottaa irtoamistaan hieman pidempään. Ei, tänä vuonna(kaan) en siis tullut raskaaksi. Vituttaa, itkettää, kyllästyttää. Sainko mitään muuta aikaiseksi tänä vuonna?

Menimme naimisiin, siinä toki vuoden suurin tapaus meille. Olemme nyt virallisesti kiinni toisissamme, oli hienot juhlat, rahat on nyt loppu ja minulla uusi sukunimi. Rouvana on mukavaa olla, mutta se lisää myös kyselyitä vatsan seudusta. Meidän välisen suhteemme kannalta avioliitto on tehnyt hyvää ja olemme yrittäneet panostaa yhteiseen tekemiseen. Esimerkiksi pihan yltiöpäiseen myllertämiseen hiki otsalla, kesälomamme riemuja...

Keväällä huomasin toipuneeni aika lailla työväsymyksestä. Löysin konkreettisia keinoja jaksaa kuten etätyö. Ikävä kyllä huomaan nyt tilanteen muuttuneen niin, että motivaationi on lopahtanut. En jaksaisi enää välittää. Toivottavasti tämä johtuu vain pimeydestä ja helpottuu taas valon lisääntyessä. Tosin tänä syksynä olen joutunut matkustamaan töiden vuoksi enemmän kuin koskaan, joka on nakertanut juuri saavuttamaani tasapainoa.

Omaan hyvinvointiini olen pyrkinyt panostamaan enemmän kuin ennen. Ainakin väliaikaisesti olen todella pystynyt jättämään turhat hiilarit pois edes liiemmin kaipaamatta niitä. Joulu oli poikkeus, joten nähtäväksi jää, miten vaikea retkahduksesta on nousta. Ryhdyin myös kasvissyöjäksi syksyn myötä. Alkuvuoden liikunta tähtäsi hampaat irvessä hoikkaan hääkroppaan, mutta nyt olen ollut hellempi itseäni kohtaan.

Lapsettomuuden osalta olemme tehneet paluun hedelmöityshoitoihin ja kokeneet nyt ensimmäisen inseminaation. Toisaalta painotan enenevässä määrin luonnonmukaisempaa hedelmällisyyden hoitoa. Etsin hoitojen tueksi vitamiineja, superruokia, sekä rentoutumiskeinoja kuten uutta tuttavuutta vyöhyketerapiaa. Olemme toki saaneet myös vierailla perhe-elämässä rakkaiden ystäviemme meille suoman ja kasvavan kummilapsijengimme kautta, josta olemme kovin, kovin kiitollisia.

Kaiken kaikkiaan vuoteni on ollut ihan mukava, mutta olisin valmis elämänmuutokselle. Jos lapsi ei ota tullakseen, täytyy keksiä jotain muuta, jotta meno tuntuisi mielekkäältä näiden kuukausittaisten pettymysten keskelläkin.

Entistä parempaa, oikein vauvarikasta ja plussan puolella olevaa vuotta 2015 kaikille meille omaa pikkuista niin kovasti toivoville! <3

Negatiivinen

Tietysti. Mitäs muutakaan. Mutta mitä sitten tapahtui sille kauniille johtofollikkelille joka irtosi yli kaksi viikkoa sitten?

Väärinlaskua ja väärinkäyttöä

Laskin väärin, kuukautisten olisi pitänyt alkaa viime yönä. Mutta ne eivät alkaneet. Kotona ei ollut raskaustestejä koska olin tyhmänä käyttänyt viimeisen pari päivää sitten. Miksi aina pitää kiirehtiä? Voisinko olla raskaana? Näkyisikö se jos tekisin testin päivällä? En haluaisi antaa toivon kasvaa ja taas pettyä, tipahtaa korkealta. Mutta hengitys on pinnallista, jännitän joka solullani: voisiko se kuitenkin olla totta?

Nytkö?

Laskujeni mukaan kuukautisten olisi pitänyt alkaa viimeistään viime yönä. Eivät alkaneet. Tein tosin jo eilisaamuna raskaustestin, tottakai. Negatiivisen. Tuntuu siltä kuin menkkojen alkaessa: alaselkää särkee, väsyttää, iho kukkii. Alavatsalla jännityksen tunne. Luultavasti siis vuoto alkaa työpäivän aikana. Silti elättelen taas haavekuvia kahdesta viivasta ja siitä että saisinkin antaa isälleni syntymäpäiväkortin jossa lukee vaari. Miksi tämä on aina yhtä raastavaa? Miksen voi oppia aiemmista kierroista? Miksi uudelleen ja uudelleen annan itselleni luvan uskoa johonkin joka ei voi olla totta? Paluu arkeen ja todellisuuteen odottaa. Silti mietin miten saisin pidäteltyä vielä vuotoa sisälläni. Itseäkin jo naurattaa, tekisikö se sitten minusta yllättäen raskaan?

Jälleen yksi joulu

Jälleen yksi joulu, kun meitä on vain kaksi. Kolmas joulu, kun toteamme taas, että ehkä jo ensi jouluna. Ehkä ensi vuonna tähän aikaan meillä on pieni käärö, jolle isovanhemmat kilvan ostavat potkupukuja. Tai ehkä ensi jouluna minulla on edes valtava vatsa, johon voin laittaa rusetin ympärille kuin lahjapakettiin. Ehkä, tai sitten ei.


Olemme saaneet tänä jouluna kolme korttia, joissa viimeisen puolen vuoden aikana syntyneet vauvat on puettu tontuiksi. Yhden syysvauvan jalanjälki koristi neljättä joulukorttia. Paria vauvaa odotellaan syntyviksi ihan näinä hetkinä. Joulun ihmeitä.


Kaikki kummilapsemme ovat käyneet tervehtimässä vielä näin joulun alla. Vähän isommat odottavat niin jännittyneinä joulupukkia, etteivät enää osaa kuin kiemurrella. Pienemmät taas eivät vielä edes tiedä mistä on kyse, mutta ehkä he saavat maistaa pian elämänsä ensimmäisen kerran riisipuuroa.


Vuoden viimeisessä vyöhyketerapiassani taustalla soi Suvi Teräsniskan joululevy. En voinut pidätellä kyyneleitäni kuullessani kappaleen Taivas sylissäni:


Keneltä sai tähden tuo katse pienokaisen
Kuka poisti synkeyden yöstä paimenten
Kuka solmi kruunun nyt sinun hiuksillesi
Viisaat kuka johti luokse rakkaan lapseni

Olet toisten kaltainen, lapsi lupauksien.
Tuotko lapseni nyt toivon maailmaan
Olet aarre sydänten, miten sinut suojelen
Helmassani kantaa itse taivastako saan.


Kaikesta tästä sisälläni vellovasta haikeudesta huolimatta haluan toivottaa kaikille kaltaisilleni oikein rauhallista ja sydämellistä joulua! Ehkä meidän vuoromme on jo ensi jouluna. Ehkä silloin mekin kannamme helmassamme palaa taivaasta.