3+ ajatuksia

Pitkästä aikaa ajattelin jaksaa kertoa hiukan kuulumisia. Olen hiljalleen toipunut flunssasta, palannut ensin töihin etänä ja lopulta ihan paikan päällekin. Kun flunssan oireet ovat alkaneet helpottaa, on raskauspahoinvointi nostanut päätään. Olo ei ole niin kamala kuin olisin ajatellut, mutta etova olo saattaa jatkua tunteja niin aamulla kuin illallakin. Inhottavinta on, että tunnen nälkää, mutta mitään ei tekisi mieli syödä. Yritän kuitenkin nauttia, koska tätä olotilaa olen vuosia tavoitellut (mieskin muistuttaa iloitsemaan jokaisesta äklötyksestä, heh, helppohan se on sanoa!).

En mahda mitään sille, että olen silti yhä hiukan epäileväinen sen suhteen, onko tämä onni mahdollista. Kyseessähän voi olla tuulimuna, joka aiheuttaa raskausoireet vaikkei mitään lasta sisälläni kasvakaan. Tai miten usea raskaus meneekään kesken, ihan yhtäkkiä. PCO ymmärtääkseni vielä hiukan lisää keskenmenon mahdollisuutta, samoin kuin perussairauteeni syömäni lääkkeet (aiheesta myöhemmin). Miksi siis meillä olisi sellainen tuuri, että kaikki menisi hyvin? Varsinkin kun kokemuksesta tiedän, että meillä useasti asiat menevät juuri vaikeimman kautta.

Olen rauhoittanut mieltäni uusimalla raskaustestejä. Torstaiaamuna sain Clearbluen viikkonäyttöön tuloksen 3+, joka toki piristi sillä raskaushormonin määrä on kasvanut odotetusti. Viikonlopun jälkeen raskausviikkoja pitäisi olla täynnä kuusi. Vielä yksi testi on säästetty tulevalle viikolle, jotta selviäisin torstaiaamuun. Silloin nimittäin koittaa kauan odotettu varhaisultra, ja saamme vihdoin toivottavasti kuulla, että kaikki on kunnossa. Voi kuinka pelkään ja odotankaan tuota päivää...

Olemme kertoneet raskaudesta jo vanhemmillemme, siskolleni sekä parhaalle ystävälle, joka on ollut tukenani koko lapsettomuuden ajan. On ollut uskomatonta kertoa tällainen iloinen uutinen, ja vastaanottokin on ollut mieletöntä. Itkua ja iloa ja ihania onnitteluja. Vaikka kaikki menisi pieleen, olen mieluummin ensin jakanut tämän riemun läheisille, kuin kertoisin heille pelkästä menetyksestä tai salaisin tämän kaiken myllerryksen. Toisaalta tekisi mieli jo huutaa koko maailmalle että olen raskaana, mutta enempää en uskalla uutista toitottaa ennen kuin olemme käyneet ultrassa varmistamassa asian.

Aiemmin täällä blogissa kerroinkin, etten ole uskaltanut tehdä mitään vauvahankintoja näiden vuosien aikana. Vuosia sitten sain kuitenkin anopiltani nämä pikkuiset sukat, jotka olen nyt kaivanut laatikosta ja ripustanut meitä muistuttamaan. Kävin mökillä myös läpi äitini talteen laittamia lapsuudenaikaisia tavaroitamme, ja sieltä löytyy muutamia rakkaita leluja ja vaatteita. En olekaan siis ihan tyhjin käsin! Mitään en tosin vielä raaskinut ottaa mukaani tässä vaiheessa. Mutta ihana tietää, että jos kaikki menee hyvin, voin ottaa käyttöön jotain pientä, joka tuo muistoja omasta lapsuudestani.

Ensimmäiset raskausoireeni

Minun kohdallani ensimmäiset raskausoireeni olivat kuukautisoireita. Tai niin kuvittelin, koska niissä ei ollut käytännössä mitään eroa. Kuten kerroinkin, matkan ja aikaeron vuoksi en ollut selvillä lopullisesta ovulaatiopäivästä, joten en voinut tietää tarkalleen milloin kuukautiset olisivat myöhässä. Kun kuitenkin kuukautisoireet olivat jatkuneet jo monta päivää, eikä vuotoa näkynyt, päätin tehdä tuon elämäni muuttaneen testin. Joka kierrossahan sitä kuvittelee, että tällä kertaa oireet ovat jotenkin hitusen erilaisia. Tälläkin kertaa toki elättelin vastaavia tulkintoja, vaikka samalla muistin elävästi jokaisen aikaisemman pettymyksen vastaavassa tilanteessa. Siksi olikin järkytys, kun selkeä viiva alkoi piirtyä testiin välittömästi.

Käyttämäni WomanLog on tosiaan hyvä työkalu oireiden listaamiseen. Sen avustamana voinkin jakaa tässä aika tarkkaan oireeni loppukierron ja positiivisen testin ajalta:

Palelu
Palelin jo loman viimeisinä päivinä. Toki sää oli hiukan pilvinen, mutta silti - olimme Karibialla eikä kukaan muu kalistellut hampaita. Itse olen viluissani yleensä myös pari päivää ennen kuukautisia.

Kuumat aallot
Nämä tulivat aamuisin, kun lähdin töihin loman jälkeen. Ensin olin palellut koko yön, ja kun vihdoin sain itseni suihkussa lämpimäksi, aloin hikoilla. Minulla kuumat aallot liittyvät usein myöskin kuukautisiin. Nyt tosin kun olen myös flunssassa, en osaa varmaksi sanoa paljonko nämä lämpövaihtelut liittyvät siihen ja mikä osa siitä alkaneeseen raskauteen.

Alaselkäsärky
Alaselän kipeytyminen on minulla aina selkein merkki alkavista kuukautisista. Tämä olikin myös se joka herätti raskaustoiveet, sillä kivun alku ennakoi, että kuukautiset alkavat parin päivän sisällä. Kipu jatkui, mutta uusi kierto ei alkanut. Tämä selkäkipu on edelleen mukana, ja veikkaan että alaselästä tuleekin taakkani koko raskauden ajaksi, se kun on meillä suvussa heikko kohta ja joutuu tietysti koville vatsan kasvaessa.

Nivussärky
Tämäkin on minulla aina oire kuukautisista. Se on jatkunut edelleen, ei siis jatkuvana vaan toisinaan tuntuvina nipistelyinä.

Ummetus
Vatsani on ollut todella kovalla jo monta päivää - matkalta palatessa se oli hiukan sekaisin mutta kovettui heti ja suolen toiminta hidastui selkeästi. Tämä ilmeisesti on tarkoituksenmukaista, jotta mahdollisimman paljon ravintoaineita ehtisi imeytyä elimistöön. Kuukautisten aikaan minulla ainakin vatsa on päinvastoin ihan kuralla ja hallitsematon, joten tämä oli ero entiseen.

Rintojen sivujen arkuus
Oikean rinnan sivu oli hieman arka niihin aikoihin kun tein testin. Myös tällainen oire minulla on ollut myös pari kertaa aiemmin, merkkinä vain kuukautisten alkamisesta. Nyt näiden kolmen päivän aikana molempien rintojen sivut ovat alkaneet aristaa todella paljon.

Finnit
Leukaan nousee pari itsepintaista finniä, jotka eivät tahdo lähteä millään ja kipeytyvät. Finnit liittyvät minulla aina kuukautisiin, joten ei mitään uutta.

Vatsan nippailu ja turvotus
Vatsa alkoi turvota juuri ennen testiä, kuten yleensäkin ennen menkkoja. Töissä jouduin avaamaan välillä vetoketjua juuri ostetuista housuista, ja vatsa näytti siltä kuin olisin jo pitkälläkin. Vatsaa myös nipistelee niin, että välillä en voi nukkua vatsallani. Kohtu se siellä ilmeisesti kasvaa. :)

Ruokahalu
Nälkä tulee ja usein. Mutta kuukautisiin verrattuna erona on se, ettei makeaa varsinaisesti tee mieli. Se ei tarkoita etteikö herkkuja voisi syödä, sillä ei nimittäin ole mitään väliä ainakaan vielä mitä syö, kunhan syö. Kaikki menee kyllä alas, ja pian taas vatsa kurnii. Painoni on kuitenkin laskenut siitä kun palasimme lomalta.

Mielialanvaihtelut
Näiden perusteella tiuskaisin miehelleni loppulomasta, että taas on menkat tulossa. Nämä sijoittuvat kiinnittymiseen ja sen jälkeiseen aikaan. Itkin yhtenä päivänä vuolaan hysteerisesti kun en löytänyt kaupasta kivoja vaatteita ja olin niin ruma. Traagista! Menetin myös hermoni useasti typeriin ihmisiin, odotteluun tai ihan mihin tahansa, kun mieheni seisoi viilipyttynä vieressä. Yhtäkkiä roolit olivat vaihtuneet. Hän on aina se, jolta päreet palavat jo pienestä ja minä lehmänhermoisena yritän parhaani mukaan häntä rauhoitella.

Pahoinvointi
Varsinaista pahoinvointia ei ole vielä ollut, mutta useampana iltana on tullut hiukan kummallinen, kevyesti etova olo.

Nyt kun olen kipeänä on tietysti vaikea erottaa kaikkia flunssaoireita raskauden aiheuttamista. Päivittelen oireiden suuntaa taas myöhemmin, jos raskaus tästä onnellisesti jatkuu. Kokemuksesta kun tiedän, että tämä on yksi kiinnostavimmista aiheista jokaiselle vauvakuumeilijalle, joka koittaa vertailla omia oireitaan plussanneiden kertomuksiin. :)

Määrittämätön akuutti ylähengitystieinfektio

Eilen illalla palelu meni aivan mahdottomaksi, lämmöt olivat koholla. Yöllä heräsin hillittömään hikoiluun. Pari päivää kestänyt kurkkukipu oli aamulla levinnyt myös suuhun ja kitalakeen ja jokainen sana ja nielaisu teki kipeää.

Kun kipu kuumaa mustaherukkamehua juodessani hiukan hellitti, ajattelin lähteväni kuitenkin töihin. Vasta työmatkalla tulin toisiin ajatuksiin ja soitin ajan lääkäriin. Olen vihdoin kahden ja puolen vuoden yrittämisen jälkeen raskaana, miksi ottaisin mitään turhia riskejä? Lisäksi minulla on tuo synnynnäinen perussairaus, joka tuo lisäriskin mihin tahansa sairauteen kuten myös raskauteenkin.

Lääkärikään ei pitänyt tulemistani ylireagointina kun kerroin syyni. Vaikka tilanne näyttikin virusperäiseltä, hän varasi varmuuden vuoksi vielä verikokeet ja nieluviljelyn. Verenkuva oli onneksi normaali eikä merkkejä tulehduksesta, nieluviljelyn tulos varmistuu vasta huomenna tai maanantaina. Esimieheni oli (varmastikin perussairauteni vuoksi) heti sitä mieltä, että olen ainakin tämän päivän ja huomisen sairaslomalla.

Hain vielä apteekista apua siihen, mitä voisin ottaa nielukivun helpotukseksi; tutut Strepsils ja Finrexin kun ovat raskaana olevalle kieltolistalla. Bafucin sen sijaan on turvallista ja sen lisäksi farmaseutti neuvoi ostamaan CuraMed-kurkkutabletteja. Bussissa sitten huomasin viimeksimainitun paketissa tekstin: ei suositella raskaana oleville... Netistä selvitin syynä olevan sen, että tuote on yrttipohjainen (yrttiteetähän muun muassa pitäisi välttää raskaana). Jää siis miehen käytettäväksi.

Kotona oli ihana käpertyä takaisin iltavuorossa olevan miehen viereen sänkyyn ja nukuinkin useamman tunnin putkeen. Siitä huolimatta olo oli huonompi herätessäni. Mies oli ihanan huolehtivainen ja tilasi ennen lähtöään appiukon tuomaan lisää mehua, sillä minä en saa nyt liikkua mihinkään. Hän oli niin harmissaan koska uskoi tartuttaneensa minut flunssailtuaan nyt useamman päivän. Varmistelumielessä tekemäni Clearbluen digitaalinen testi "raskaana 2-3" onneksi sai vielä hänellekin hymyn huulille. :)

Nyt olen kitannut mehua, vettä sekä kaapista löytämääni Lämmin kuppi -kantarellikeittoa oikein urakalla. Tuijottanut tv:tä ja selannut omia vauvakuviani. Ja pelännyt. Miksi pitikään sairastua juuri näin raskauden alussa, kun olen jo muutenkin huolissani siitä onko kaikki kunnossa? Isäni kertoi juuri eilen, miten äitini sai aikanaan keskenmenon kovan flunssakauden tuloksena. Yritän kuitenkin rauhoittaa itseäni sillä, että äiti ei ollut tiennyt vielä raskaudestaan, ja oli joutunut lääkitsemään itseään aika vahvasti. Minä en ole uskaltanut ottaa edes parasetamolia, vaikka jalkalihaksia särkee kaikkialta. Mutta nyt on edessä kaksi sairaspäivää ja viikonloppu, joten enköhän saa tämän taudin selätettyä levolla ja nesteytyksellä. Sen jälkeen, jos hyvin käy, ollaan jo viikolla kuusi...

Uneton

Tämän vuoksi heräsin viime yönä kahdelta, enkä saanut enää unta. Voiko se olla totta? Näettekö saman kuin minäkin?

 

Kiskoin myös miehen sängystä tarkistamaan lukiko laatikossa raskaus eikä ovulaatio ja tulkitsemaan tuloksen ohjeiden mukaan. Hänen mukaansa olemme raskaana. Elämäni ensimmäinen positiivinen raskaustesti. En voi käsittää tätä, enkä varmaan nuku enää ikinä.

Aallonharjalta pohjalle

Olipahan viisiminuuttinen Facebookissa.

Ensimmäisenä uutisena saan iloita, että viisi vuotta lapsettomuudesta kärsinyt ystäväni on vihdoin pakertanut kauniin vauvan maailmaan. Voi miten onnellinen olenkaan heidän puolestaan! Tätä uutista oli odotettu. Vihdoin ystäväni uskaltaa todeta, ettei kyse ollut unesta, vaan heilläkin tosiaan on ikioma vauva. Tällaiset uutiset tuovat hymyn huulille ja antavat aina toivoa meille muillekin. Ihailen punertavan vastasyntyneen kuvaa ja naputtelen sydämelliset onnittelut koko perheelle.

Seuraavana uutisena näkyykin, että hyvän nuoruudenkaverini pienokainen on tänään saanut nimen. Pikku poikanen vetää kuvissa unia tyytyväisenä, vaikka ympärillä on isot juhlat. Tästä tykkään.

Ei mene kuin hetki, kun saan yksityisviestin todella tärkeältä ystävältä, joka varmistaa olemmeko palanneet kotiin. Asumme eri kaupungeissa ja hän kyseli ennen lomaa milloin ehtisimme nähdä. Arvelin siitä hänellä olevan jotain kerrottavaa - ehkä hän olisi jo raskaana? Käy ilmi, että olen ollut oikeassa. Mutta ikävä kyllä en pääse enää onnittelemaan häntä, sillä raskaus on mennyt juuri kesken. Hän on valvonut yön sairaalassa ja ollut kaksi kertaa kaavittavana. En voi edes kuvitella miltä hänestä tuntuu. En voi kuin lähettää halauksia ja paljon voimia. Olo on surullinen, voimaton ja toivoton. Tämä on niin väärin.

Niinhän se on - maailma antaa ja ottaa. Ja kun joku toinen on onnensa aallonharjalla, toinen jossain toisaalla painuu juuri syvimpiin vesiin. Täytyy vain toivoa, että seuraava aalto nostaa taas ylös.

Don't worry - be happy

Noniin, honeymoon on ohi. Kotimaan talveen palattu ja maanantaina koittaa taas arki työn merkeissä. Meillä oli kyllä aivan ihana loma, paras ikinä! Rentoa yhdessäoloa, minimaalisesti riitoja, ei mitään suorittamista, vaan puhdasta lomailua. Unohdimme kaikki "tämä täytyy tehdä/nähdä/maistaa kun näin pitkällä on" ja vain nautimme. Auringosta, rannoista, uusista paikoista, ruoasta, toisistamme ja vain olemisesta. Mutta täytyy sanoa, että kahden viikon letkeän lorvailun jälkeen omaan kotiin oli myös mukava palata. Oman puoliskon kanssa.

Ovulaatio tapahtui alkumatkasta, mutta yritin olla ajattelematta sitä sen enempää ja antamatta sen vaikuttaa aikatauluumme. Niinpä en edes muista, mihin päivään se osui, enkä siis tiedä tarkalleen milloin uuden kierron pitäisi alkaa. Usean tunnin aikaerokin sekoitti päivien tajun hienosti. Niihin aikoihin näin niin todentuntuisen unen, että herättyäni kylmäsi. Tein unessa raskaustestin kuten niin monesti ennenkin, mutta tällä kertaa se oli positiivinen. Oli aivan uskomatonta kertoa asiasta miehelleni, ja olimme aivan sekaisin onnesta. Se tuntui juuri niin hyvältä kuin olin aina kuvitellutkin, kunnes tajusin sen olleen unta.

Joka tapauksessa, pian taitavat kuukautiset taas alkaa, ikävä kyllä. Matkalla tuli syötyä ja juotua ihan mitä milloinkin teki mieli, joten nyt on vielä joulunkin retkahteluja vaikeampi palata terveelliseen ruotuun. Täytyy kuitenkin yrittää. Ylimääräisiä kiloja en jostain syystä kuitenkaan tullut yhtään kerättyä kaikesta syöpöttelystä huolimatta. Ehkä liikuimme tarpeeksi päivittäin, kun teki mieli olla ulkona ja nähdä uusia kulmia.

Nyt kun edessä on kaiken tämän rentoilun ja lomailun jälkeen jo helmikuu, tuntuu että tämän lopputalven ja alkukevään jaksaa ihan hyvin. Toivottavasti myös D-vitamiinia on nyt tankattu tarpeeksi varastoon seuraaville kuukausille! Yritän pitää tämän rennon fiiliksen ja auringon mielessä niin töissä kuin tässä lapsettomuusasiassakin. Ehkä kevätaurinko vaikka tällä kertaa tekeekin meille iloisen yllätyksen?

Hiljaisuutta ja hoppua ennen lomaa

Tammikuu on alkanut hiljaisuudella blogin puolella osin siksi ettei ole mitään kerrottavaa. Sama annos Letrozolea on nautittu kuin viimeksikin. Yritetty parantaa taas ruokailutottumuksia joulun jäljiltä ja muistaa greipit ja risiiniöljyt. Tulos on ollut vaihtelevaa, ihan ok muttei niin hyvä kuin edellisessä kierrossa. Jotenkin en löydä taas samaa draivia. Vaikka tunnen ovulaation olevan tuloillaan, uskon ettei se tule ihan yhtä pian kuin viime kerralla.

Lisäksi nyt on pitänyt kiirettä, jotta kaiken juhlinnan jälkeen saisi työt tehtyä ja hommat hoidettua eri osa-alueilla sekä vielä jossain rakosessa pakattua. Tuntuu aivan epätodelliselta, mutta muutaman päivän päästä koittaa vihdoin häämatkamme. Lomailemme kaksi ja puoli viikkoa ja irrottaudumme kaikesta tästä. Olemme vain toisiamme varten ja teemme juuri sitä, mitä huvittaa. Kuulen jo Atlantin ja Karibianmeren aaltojen kohinan, mutta vielä on jaksettava kaksi pitkää työpäivää. Sitten minua ei voisi enää vähempää kiinnostaa muu kuin itsekäs nauttiminen!

Jos ovulaatioplussa tulisi samana päivänä kuin viimeksi, ehtisimme inseminaatioon lähtöä edeltävänä päivänä. Toivoisin niin, sillä silloin pääsisin varmasti rentoutumaan operaation jälkeen. Kuten sanottu, luulen kierron tällä kertaa kuitenkin venyvän viimeisestä. Mikä sen upeampaa toki kuin saada lapsi aluilleen häämatkallaan palmujen katveessa. Jotenkin vain minussa ei ole enää tarpeeksi toiveikkuutta, jotta jaksaisin uskoa sellaiseen ihmeeseen. Toivon kuitenkin tämän huoahdustauon antavan meille iloa ja voimaa jatkaa eteenpäin.